BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2017/43

Muutaman kuukauden heikentymisen jälkeen ruplan kurssi kääntyi nousuun syyskuussa ja on pysynyt lokakuussa suunnilleen samalla tasolla (dollari noin 58 ja euro 68 ruplaa). Ruplan vahvistumista on tukenut öljyn hinnan nousu, joka on lisännyt Venäjän vientituloja ja kauppataseen ylijäämää etenkin kun tuonnin kasvu on hidastunut. Pääoman nettovirta on viime kuukausina kääntynyt jälleen ulos maasta, mutta pysynyt maltillisena.

Suuria paineita ruplan muutoksille ei lähikuukausina ole näköpiirissä, sillä markkinaodotusten mukaan öljyn hinta pysyy lähellä nykytasoaan. Pääoman ulosvirtaus voi kiihtyä hieman loppuvuonna, koska perinteisen kausivaihtelun mukaisesti joulukuussa on ulkomaisen velan erääntymispiikki. Suuri osa velasta on kuitenkin yleensä saatu uusittua.

Ruplan kauppapainotettu nimellis- ja reaalikurssi olivat tammi-syyskuussa 20 % vahvempia kuin vuotta aiemmin.

Ruplan kurssikehitys ja öljyn hinta

Lähde: Reuters.


Näytä viikkokatsaus 2017/42 Näytä viikkokatsaus 2017/44