BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2022/35

Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen Suomen Venäjän-viennin arvo on pudonnut noin puoleen sotaa edeltävästä tasosta. Suurin pudotus nähtiin huhtikuussa, mutta sen jälkeen vienti on hieman elpynyt. Vuotta aiempaan verrattuna vienti supistui tammi-kesäkuussa 23 %. Sodan alkamisen jälkeen eli maalis-kesäkuussa Venäjän osuus Suomen viennistä oli enää alle 3 %.

Suomen Venäjän-tuonnin arvo on myös pudonnut noin puoleen viime kuukausina verrattuna sotaa edeltävään tasoon. Määrällä mitattuna monien keskeisten tuontitavaroiden, kuten raakaöljyn ja öljytuotteiden, tuonti on supistunut vielä voimakkaammin, mutta korkeat hinnat ovat nostaneet tuonnin arvoa. Vuotta aiempaan verrattuna tuonnin arvo kasvoi tammi-kesäkuussa 24 %. Venäjän osuus Suomen tavaratuonnista oli maalis-kesäkuussa 7 %.

Myös koko EU:n vienti Venäjälle oli maalis-kesäkuussa noin puolet sotaa edeltävästä tasostaan. EU-komission mukaan EU:n asettamat Venäjän-vientiin kohdistuvat rajoitteet koskevat noin 28 % EU:n viennistä Venäjälle. Koko EU:n Venäjän-tuonnin arvo on jopa hieman kasvanut sodan jälkeisinä kuukausina korkeiden raaka-ainehintojen vetämänä. EU-komission mukaan EU:n asettamat Venäjän-tuontiin kohdistuvat rajoitteet koskevat 51 % EU:n tuonnista Venäjältä. Useimmat rajoitteet eivät kuitenkaan olleet voimassa vielä kesäkuussa. Esim. puutavaran tuontirajoitteet tulivat voimaan vasta heinäkuussa ja hiilen elokuussa. Raakaöljyn tuontikielto astuu voimaan joulukuussa ja öljytuotteiden tuontikielto ensi vuoden helmikuussa.

Suomen tavarakauppa Venäjän kanssa on puolittunut Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen  

202235_v4.png

Lähteet: Tulli, BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2022/34 Näytä viikkokatsaus 2022/36