BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2020/03

Presidentti Putin piti keskiviikkona 15.1. liittokokoukselle vuosittaisen puheensa kansakunnan tilasta. Puheessa presidentti otti vahvasti kantaa heikkoon demografiakehitykseen ja esitti lisäyksiä useisiin perhe-etuuksiin, joiden avulla tavoitellaan syntyvyyden nousua ja köyhyyden vähentämistä. Lisäksi presidentti esitti mm. korotuksia opettajien palkkoihin ja muistutti toukokuussa 2012 määrättyjen julkisen sektorin palkankorotusten toteuttamisesta.

Puheessa toistui tavoite talouden investointiasteen nostamisesta 25 prosenttiin nykyisestä 21 prosentista. Investointien vauhdittamiseksi esitettiin mm. verohelpotuksia ja sääntelyn yhdenmukaistamista. Talousministeriön arvion mukaan esitetyistä toimista äitiysmaksujen laajentamisen, vähävaraisten perheiden lapsilisien ja investointien verohelpotusten yhteenlasketut kustannukset federaatiobudjetille ovat tänä vuonna 300 mrd. ruplaa (4,4 mrd. euroa) ja myöhemmin 600 mrd. ruplaa vuodessa.

Presidentti esitti myös perustuslain muuttamista siten, että mm. duuman rooli korostuisi ja vuonna 2000 perustetun valtakunnanneuvoston asema virallistettaisiin. Puheen jälkeen pääministeri Medvedev ilmoitti hallituksensa erosta. Uudeksi pääministeriksi presidentti esittää nykyistä verohallinnon johtajaa Mihail Mishustinia, ja duuma hyväksyy nimityksen 16.1. Uuden hallituksen keskeinen tehtävä on kansallisten projektien ja linjapuheessa esitettyjen toimien toteuttaminen.


Näytä viikkokatsaus 2020/02 Näytä viikkokatsaus 2020/04