BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2019/39
Kiinan valuuttaviranomainen SAFE ilmoitti syyskuussa, että QFII ja RQFII -ohjelmien sijoituskiintiöt poistetaan. Toimen taloudellinen merkitys on vähäinen, sillä kiintiöissä oli runsaasti tilaa, eivätkä ne käytännössä rajoittaneet sijoittamista. Ohjelmat sinänsä jatkuvat entisen kaltaisina. Niiden kautta luvan saaneet ulkomaiset institutionaaliset sijoittajat voivat sijoittaa Kiinan rahoitusmarkkinoille.
Ylipäätään ulkomaisten sijoittajien tarve käyttää QFII-ohjelmaa on vähentynyt, kun Kiina on avannut sijoittajille muita mahdollisuuksia. Etenkin Manner-Kiinan ja Hongkongin välille perustetut pörssi- ja bondiyhteistyöohjelmat ovat korvanneet aikaisemmin kiintiöohjelmien kautta tehtyjä sijoituksia, joskin sijoitusmäärät ovat edelleen vähäisiä.
Viime vuosina Kiina helpottanut etenkin Kiinaan suuntautuvia sijoituksia, mutta mahdollisuuksia tehdä arvopaperisijoituksia Kiinasta ulkomaille ei ole juuri vapautettu. Näin toimimalla on osaltaan tuettu juanin kurssia.