Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2019/16

Venäjän yrityssektorin (pl. pankit) ja ulkomaiden välisten suorien sijoitusten virrat ovat olleet viimeiset viisi vuotta entistä pienempiä. Tämä koskee etenkin suoria sijoituksia Venäjälle, vaikka ne ovatkin pariin otteeseen nousseet suurten yksittäisten sijoitusoperaatioiden johdosta (TNK-BP:n omistusjärjestelyt valtion öljyjätti Rosneftin ja BP:n välillä vuonna 2013 sekä Rosneftin osakepaketin myynti ulkomaille vuonna 2016). Suoria sijoituksia Venäjän yrityssektorille on tehty lähes jatkuvasti viimeisen vuosikymmenen ajan vähemmän kuin suoria sijoituksia Venäjän yrityssektorilta ulkomaille.

Suorista sijoituksista Venäjän yrityssektorille valtaosa tehtiin vuonna 2018 usean edellisen vuoden tapaan voittojen uudelleensijoituksina. Kymmenen vuotta sitten yleistyneet emon ja tyttären väliset luotot Venäjälle ovat viime vuosina kääntyneet hieman ulkomaille päin. Omistaja-asema Venäjällä ei tunnu maittavan, sillä osakepääomaa (pl. Rosneft-toimet) on tullut vähän viimeisenä kymmenenä vuonna nettomääräisesti. Viime vuonna virta kääntyi harvinaisen negatiiviseksi. Tämä näkyy myös siinä, että parina viime vuonna uusia ulkomaisia yrityksiä on aloitettu Venäjällä aiempaa vähemmän ja toimineita yrityksiä lopetettu aiempaa enemmän.

Suorissa sijoituksissa Venäjän yrityssektorilta ulkomaille rahoittamisen eri muodot ovat sen sijaan jatkuneet varsin monipuolisina. Voittojen uudelleensijoittaminen on pysynyt suosittuna, mutta sen ohella myös sijoitukset osakepääomaan sekä luototus venäläiseltä emoyritykseltä ulkomaiselle tytäryritykselle ovat säilyttäneet asemaansa.

Pankkisektorilla suorien sijoitusten pienet virrat ovat suuntautuneet lähes koko ajan enemmän Venäjälle kuin Venäjältä ulkomaille. Suoria sijoituksia ulkomailta Venäjän pankkisektorille on tehty jo monien vuosien ajan lähes täysin voittojen uudelleensijoituksina. Suorat sijoitukset pankkisektorilta ulkomaille on tehty lähinnä osakepääomana.

Suorien sijoitusten virta Venäjälle ja Venäjältä 2007−2018

Lähde: Rosstat