BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2015/43

Kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi Rosstatin mukaan tuntuvasti edellisestä kuukaudesta, vilkkaimmin sitten viime joulukuun. Kaivannaisteollisuuden tuotanto lisääntyi jo kolmantena kuukautena peräjälkeen öljyn ja kaasun tuotannon kasvun jatkuttua. Myös jalostusteollisuuden kausitasoitettu tuotanto lisääntyi ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Maataloustuotanto on kahden viime kuukauden aikana kasvanut selvästi ja parantanut kuvaa talouskehityksestä, sillä sen paino taloudessa on kohtalainen vuoden kolmannella neljänneksellä. Talousministeriön laskelmien mukaan kausitasoitettu BKT kasvoi hieman elo-syyskuussa edellisestä neljänneksestä, vaikka olikin 4,3 % vuodentakaista pienempi.

Investointien pudotus vuodentakaisesta oli syyskuussa pienempi kuin kesän aikana. Sen sijaan kausitasoitettu vähittäiskaupan myynnin määrä supistui syyskuussa edelleen, ja myynti painui yli 10 % pienemmäksi kuin vuotta aiemmin. Muiden vähittäismyyntitavaroiden kuin elintarvikkeiden myynnin kuoppa syveni, mutta myös elintarvikkeita on myyty keväästä lähtien 9–10 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Palvelujen myynti kotitalouksille on Rosstatin mukaan supistunut tänä vuonna hieman vähittäiskauppaa lievemmin. Toisaalta venäläisten matkailumenot ulkomailla, jotka muodostivat yksityisestä kulutuksesta noin 5 % vuonna 2014, ovat pudonneet paljon. BKT:n kysyntätilastojen mukaan koko yksityisen kulutuksen määrä oli vuoden ensipuoliskolla lähes 9 % pienempi kuin vuotta aiemmin.

Kotitalouksien kausitasoitetut reaalitulot supistuivat edelleen elo-syyskuussa, mikä syö kulutusta. Epävarmuuden takia väestön pankkiluotonotto ei ole kääntynyt nousuun, mutta säästäminen on jatkunut melko tuntuvana.


Näytä viikkokatsaus 2015/42 Näytä viikkokatsaus 2015/44