BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/32

Maata kurittavat samaan aikaan Kiinan ja Yhdysvaltojen kiristyvät suhteet, korona ja Kiinan asettama uusi turvallisuuslaki. Hongkongin talouskehitys on jatkunut tämän vuoden alkupuoliskolla erittäin heikkona. Vuoden toisella neljänneksellä BKT supistui 9 % vuotta aiemmasta eli yhtä paljon kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yksityinen kulutus supistui lähes 15 % ja investoinnit yli 20 % vuoden takaa. Ulkomaankaupassa ero tavaraviennin (-2 %) ja palveluviennin (-47 %) kehityksessä oli entistä suurempi. Tavaravienti on hyötynyt Kiinan talouden elpymisestä, kun taas matkustusrajoitukset ovat romahduttaneet Hongkongille tärkeää turismia, mikä on näkynyt paitsi palveluviennissä, myös kulutuksessa. Finanssipoliittinen elvytys on kiihdyttänyt julkisen kulutuksen kasvun 10 prosenttiin vuotta aiemmasta.

Hongkongissa todettiin heinäkuun jälkipuolella yli 100 uutta koronavirustartuntaa vuorokaudessa kymmenen päivän ajan. Suhteessa kaupungin yli 7 miljoonan asukkaan määrään tartuntojen määrät ovat vähäisiä, mutta verrattuna tammikuun ensimmäiseen aaltoon ja maaliskuun jälkipuoliskon toiseen aaltoon päivittäisiä tapauksia on ollut moninkertaisesti. Sen vuoksi kaupunkiin on asetettu uusia tiukkoja rajoituksia, kuten maskipakko ja kokoontumisten rajaaminen kahteen henkilöön. Elokuun puolella uusien tartuntojen määrät ovat hieman laskeneet.

Hongkongissa oli tarkoitus pitää 6. syyskuuta lainsäädäntöneuvoston eli paikallisen ”parlamentin” vaalit, joissa valitaan puolet sen 70 edustajasta. Heinäkuun lopussa kuitenkin ilmoitettiin, että vaaleja siirretään vuodella eteenpäin. Päätöstä vaalien lykkäämisestä on perusteltu koronatilanteella vedoten siihen, että vaalit johtaisivat suuriin kokoontumisiin ja olisivat merkittävä tartuntariski erityisesti iäkkäille. Lisäksi vedottu siihen, että äänioikeutettuja asuu myös Manner-Kiinan puolella, ja heidän olisi mahdotonta matkustaa Hongkongiin äänestämään rajoitusten vuoksi. Päätöstä vaalien lykkäämisestä on moitittu liioitelluksi tartuntojen määrään nähden ja on esitetty, että todelliset syyt ovat poliittisia. Epäilyjä on lisännyt se, että toistakymmentä demokratiaa kannattavaa poliitikkoa on saanut kiellon asettua ehdolle vaaleissa. BBC:n mukaan opposition edustajat ovat huomauttaneet, että vaalien lykkääminen yli 14 vuorokaudella rikkoo Hongkongin perustuslakia.

Kiinan päätti kesäkuussa asettaa Hongkongiin turvallisuuslain, joka astui voimaan heinäkuun alussa. Laki antaa viranomaisille merkittävät valtuudet mm. valvoa niin paikallisia kuin ulkomaisia henkilöitä ja yrityksiä. Virallisena selityksenä on halu torjua terrorismia ja valtion vastaista toimintaa. Taustalla ovat Hongkongissa pitkään jatkuneet Kiinan vastaiset mielenosoitukset. Turvallisuuslain perusteella epäilty voidaan siirtää Manner-Kiinaan ja tuomita voidaan jopa elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Mielenosoittajia on jo pidätetty uuden lain nojalla.

Hongkongin BKT on supistunut kesästä 2019 lähtien

202032_k4.png

Lähteet: Hongkongin tilastovirasto, Macrobond ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2020/31 Näytä viikkokatsaus 2020/33