BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/30

Kiinan tilastoviraston mukaan talous toipui ripeästi vuoden toisella neljänneksellä. Kun BKT oli supistunut ensimmäisellä neljänneksellä reaalisesti 6,8 % vuotta aiemmasta, se kasvoi toisella neljänneksellä 3,2 % vuotta aiemmasta. Talouden toipumisen odotetaan jatkuvan loppuvuonna, ja useimmissa ennusteissa odotetaan koko kuluvan vuoden kasvun olevan 1–2 prosentin paikkeilla (ks. Viikkokatsaus 26/2020).

Kiinan talouden toipuminen on kuitenkin hyvin kaksijakoista. Näyttää siltä, että Kiinassa tukeudutaan jälleen velkavetoiseen investointielvytykseen kuten usein aiemminkin. Teollisuustuotanto ja rakentaminen ovat piristyneet nopeasti viime kuukausina ja velkaantuminen on kiihtynyt. Sen sijaan palvelusektorin toiminta ja kulutuskysyntä on edelleen selvästi heikompaa kuin vuotta aiemmin ja jarruttavat kasvua. Myös kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot ovat supistuneet vuotta aiemmasta. Viime vuodet hyvin hitaasti edennyt rakennemuutos teollisuus- ja investointivetoisesta taloudesta kohti palvelu- ja kulutusvetoista taloutta ottaa tänä vuonna takapakkia.

Investoinnit vetivät Kiinan BKT:n kasvuun toisella neljänneksellä

202030_k1.png

*) Sisältää varastojen muutoksen.

Lähteet: Kiinan tilastovirasto, CEIC ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2020/29 Näytä viikkokatsaus 2020/31