Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2019/14

Rosstatin tuoreiden tietojen mukaan BKT kasvoi aiemmin julkaistulla tavalla 2,3 % eli selvästi paremmin kuin vuonna 2017 (1,6 %). Viime vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen kasvu on kuitenkin nyt yli 2 % (aiemmin 1,6 %). Viimeisen neljänneksen kasvu kiihtyi 2,7 prosenttiin mm. kotitalouksien kulutuksesta johtuen.

Päivitetyt tilastot muuttivat kuvaa BKT:n pääerien viime vuoden kehityksestä. Tuonnin kasvu pieneni aikaisemmasta vain 2,7 prosenttiin. Vienti veti taloutta tuntuvasti, vaikka uusien tietojen mukaan viennin määrä kasvoikin aiemmin ilmoitettua maltillisemmin eli 5,5 %. Kiinteiden investointien kasvulukema nousi lähes 3 prosenttiin, kun taas julkisen kulutuksen kasvu supistui muutamaan prosentin desimaaliin.

BKT:n, tuonnin ja kysyntäerien reaalinen kehitys 2012−2018

Lähde: Rosstat