Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2018/38

Kiinan elokuun viralliset taloustilastot eivät viittaa suuriin muutoksiin taloustilanteessa verrattuna edellisiin kuukausiin. Vaikka kuukausitilastot eivät suurta vaihtelua sisällä, näyttää kolmannen neljänneksen kasvuvauhti jäävän virallistenkin tilastojen mukaan huomattavasti viime vuoden vastaavaa ajankohtaa hitaammaksi.

Palveluiden tuotannon ja kulutuksen kuvaajana käytetty vähittäiskauppa kasvoi tämän vuoden heinä-elokuussa reaalisesti keskimäärin 6,6 % vuodentakaisesta, kun vastaava kasvuvauhti heinä-elokuussa 2017 oli 9,3 %. Tavararahteja kuvaavat tilastot viittaavat vielä jyrkempään kasvun hidastumiseen. Teollisuustuotannon kasvu sen sijaan näyttäisi hidastuneen vain marginaalisesti viime vuoden heinä-elokuusta, mutta sen vaihtelu on virallisissa tilastoissa ollut jo kolme vuotta hämmentävän vähäistä suhteessa moniin muihin teollisuuteen sidoksissa oleviin kuvaajiin. Kiinteiden investointien (FAI) reaalinen vuosikasvu on jo vuoden ollut lähellä nollaa eikä kasvu elvytystoimista huolimatta osoittanut ainakaan vielä heinä-elokuussa piristymistä.

Kiinan neljännesvuosittain raportoima BKT:n vuosikasvu on vaihdellut vaivaiset 0,1 prosenttiyksikköä 6,8 prosentin ympärillä viimeisen kolmen vuoden ajan. Kolmannen neljänneksen BKT-luvut julkaistaan 19. lokakuuta.