Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2018/13

Presidentti Donald Trumpin hallinto ilmoitti viime viikolla (22.3.) suunnitelmasta määrätä 25 prosentin tulli joukolle korkean teknologian kiinalaistavaroita, koska Kiina polkee tekijänoikeuksia. Edelliseen liittyen Yhdysvallat nosti WTO:ssa kanteen Kiinan harjoittamaa syrjivää teknologian lisensiointipolitiikkaa vastaan, joka hallinnon mukaan estää ulkomaisia yrityksiä kilpailemasta Kiinan markkinoilla.

Luettelo tullien alaisista teknologiatuotteista on tarkoitus julkaista huhtikuun alkupuoleen mennessä, jonka jälkeen alkaa kuukauden pituinen kuulemiskierros ennen kuin tullit voivat tulla voimaan. Tulliuhan alaiset tuotteet liittyvät Kiinan "Made in China 2025" -teollisuuspoliittiseen ohjelmaan, jota läntiset yritysjärjestöt ovat kritisoineet protektionistiseksi. Uusien tullien alaisten tuotteiden tuonnin arvo vuodessa on arviolta 50–60 mrd. dollaria, joten ne edustava noin 10 prosenttia Yhdysvaltojen Kiinan-tuonnin arvosta.

Ilmoitus uusista tulleista nosti esiin kauppasodan uhkan, mutta sysäsi myös liikkeelle Yhdysvaltojen ja Kiinan neuvottelut Kiinan markkinoiden avaamisesta ja amerikkalaisyritysten toimintaedellytysten parantamisesta Kiinan markkinoilla. Yhdysvallat tavoittelee neuvotteluissa rahoitusmarkkinoiden nykyistä nopeampaa vapauttamista, valtionyritysten tukien leikkaamista, tuontiautojen tullien laskua, nykyistä läpinäkyvämpää säätelyjärjestelmää sekä luopumista käytännöstä, jonka mukaan monien alojen amerikkalaisyritykset pääsevät Kiinan markkinoille vain perustamalla yhteisyrityksen kiinalaisyrityksen kanssa.

Kiina on korostanut haluavansa neuvotteluratkaisua ja se on myös viitannut joidenkin reformien nopeutettuun toimeenpanoon. Samalla maa on kuitenkin korostanut myös valmiuttaan vastatoimiin. Välittömästi Trumpin viimeviikkoisen tulliuhkauksen jälkeen Kiina asetti tuontitullit mm. yhdysvaltalaiselle sianlihalle, hedelmille ja teräsputkille vastatoimena Yhdysvaltojen maaliskuun alussa ilmoittamille teräksen ja alumiinin tuontitulleille. Yhdysvaltojen teräs- ja alumiinitullit sekä nyt ilmoitetut Kiinan vastatoimet vaikuttavat vain marginaalisesti maiden väliseen kauppaan.