Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2018/12

Nimitys julkaistiin kansankongressin kokouksen päättyessä. Keskuspankkia on johtanut joulukuusta 2012 Zhou Xiaochuan (70), joka nyt jäi eläkkeelle. Yi (60) on työskennellyt keskuspankissa vuodesta 1997, joista viimeisimmät 10 vuotta varapääjohtajana. Hän johti keskuspankin alaista valuuttaviranomaista SAFE:a vuosina 2009–2016, jolloin pääomaliikkeittä vapautettiin ja juanin kansainvälistä käyttöä pyrittiin lisäämään. Yi on saanut tohtorintutkintonsa Yhdysvalloissa ja tehnyt myös kansainvälistä akateemista uraa.

Uuden pääjohtajan odotetaan jatkavan pitkälti Zhoun reformimyönteistä linjaa, joten keskuspankin voidaan toivoa pysyttelevän eturintamassa Kiinan talousuudistusten toteuttajana. Yi ehti jo lupailla uusia reformeja piakkoin.

Pääjohtajakaudellaan Yillä on kutenkin edessään useita haasteita. Rahapolitiikan tulisi pystyä hillitsemään rahoitusmarkkinariskejä ja kääntämään velkaantuminen laskuun, mutta samalla tarjoamaan halpaa rahoitusta talouskasvun ylläpitämiseksi. Tilannetta vaikeuttaa se, että korkotasojen muualla maailmassa odotetaan nousevan. Keskuspankki on siirtymässä kohti korkoperusteista rahapolitiikkaa, mutta nykyisin korkojen rinnalla on vielä käytössä sekalainen joukko muita politiikkainstrumentteja. Näitä käytetään tilanteen mukaan erilaisten politiikkatavoitteiden saavuttamiseksi, mikä tekee järjestelmästä erittäin vaikeaselkoisen.

Puheiden tasolla Kiina on sitoutunut siirtymään kelluvaan valuttaan ja vapauttamaan pääomaliikkeet, mutta näiden toteutumiseen on matkaa. Kiinan keskuspankki ei ole itsenäinen, vaan toimii hallituksen alaisuudessa. Väistynyt pääjohtaja Zhou onnistui talouden vähittäiseen avaamiseen tähtäävissä uudistuksissa, mistä esimerkkinä oli juanin lisääminen IMF:n SDR-koriin vuonna 2016. Viime vuosina markkina- ja avautumismyönteisen ilmapiirin voidaan kuitenkin nähdä Kiinassa heikentyneen. Todellisten talouden avaamiseen tähtäävien uudistusten toteuttaminen vaatisi reformeja myös muilla talouden saroilla kuten pankkisektorilla, valtionyrityksissä ja paikallishallinnon rahoituksessa.