BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2018/09

Kiinasta tuli pari vuotta sitten dollariarvolla mitaten maailman suurin vähittäiskauppamarkkina, kun maan kaupan arvo nousi Yhdysvaltojen vähittäiskauppaa suuremmaksi.

Lähes 1 400 miljoonalla kiinalaisella oli viime vuonna käytettävissä olevia tuloja keskimäärin noin 26 000 juania (4 000 USD) henkeä kohti. Kaupunkiväestön käytettävissä olevat vuositulot (36 000 CNY tai 5 600 USD) olivat kaksi ja puolikertaiset maaseudulla asuvien tuloihin nähden. Lähes 60 % kiinalaisista asui vuoden 2017 lopulla kaupungeissa. Vaikka osuus on noussut ripeästi, kaupungistumisella on vielä selvästi varaa nousta ja ylläpitää tulojen ja kulutuksen kasvua. Vertailun vuoksi Etelä-Koreassa kaupunkiväestön osuus on 83 % ja Japanissa jo 94 %.

Kun keskiluokka kasvaa ja vaurastuu, muuttaa se koko talouden dynamiikkaa. Kulutuskysynnän rakenne muuttuu, mikä vaikuttaa myös Kiinaan suuntautuviin kauppavirtoihin. Kulutustavaroiden ja kuljetusvälineiden suhteellinen osuus kokonaistuonnista on kasvanut selvästi muita tuontieriä nopeammin. Esimerkiksi uusia autoja myytiin Kiinassa viime vuonna 24 miljoonaa kappaletta, kun vastaava luku Yhdysvalloissa oli reilut 17 miljoonaa.

Vähittäiskaupan arvo Kiinassa ja Yhdysvalloissa

Lähteet: NBS, U.S.Census Bureau ja Macrobond.


Näytä viikkokatsaus 2018/08 Näytä viikkokatsaus 2018/10