Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2017/31

Karjalan tasavallan pohjois- ja koillisosat hyväksyttiin pitkien ponnistelujen jälkeen kesäkuun lopussa presidentin määräyksellä osaksi Venäjän arktista aluetta. Varsinaista arktisen alueen ja sen aseman määrittävää lakia ei tosin ole vielä hyväksytty.

Arktiselle alueelle laadittiin vuoteen 2020 ulottuva talouskehitysohjelma jo keväällä 2014, mutta ohjelman käytännön yksityiskohdat ja sen toteuttamiseen federaatiobudjetista myönnettävä rahoitus ovat vielä auki. Tämän vuoden alussa ohjelmalle suunniteltiin runsaan 200 mrd. ruplan (3 mrd. euron) budjettirahoitusta, mutta mediatietojen mukaan summa on viimeisimmissä kaavailuissa pudonnut vain 12 miljardiin ruplaan. Rosstatin mukaan Venäjän arktisella alueella on yhteensä noin 2,4 miljoonaa asukasta ja alueen osuus Venäjän BKT:stä oli 5 % vuonna 2015.

Viime vuonna arktiselle alueelle meni noin 10 % Venäjän investoinneista. Niistä pääosa suuntautui Jamalin niemimaallla toteutettavaan LNG-projektiin, jonka ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua tänä vuonna. Julkisten investointien merkitys on pienempi energiavaroiltaan rikkaimmissa osissa arktista aluetta, mutta esim. Murmanskin alueella ja Tshuktsien autonomisessa piirikunnassa budjettirahoituksella tehtiin viime vuonna yli 40 % investoinneista.