Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2017/24

Kiinan tullin mukaan tavaraviennin dollarimääräinen arvo oli tammi-toukokuussa 8 % suurempi kuin samalla 5 kuukauden ajanjaksolla vuotta aiemmin. Alkuvuoden tavaratuonnin arvo puolestaan kasvoi 20 % vuoden takaisesta. Tammi-toukokuun kasvuvauhti on ollut yhtä vahvaa viimeksi vuonna 2013. Vahvaa vientikehitystä on tukenut juanin selvästi viime vuotta heikompi kurssi dollariin nähden. Ulkomaankaupan volyymi on myös kasvanut nopeasti, sillä viennin määrä kasvoi tammi-huhtikuussa keskimäärin 8 % vuotta aiemmasta ja tuonnin 13 %.

Kiinan tavaraviennin arvo EU:hun ja Yhdysvaltoihin kasvoi molempiin 10 % tammi-toukokuussa eli hieman nopeammin kuin Kiinan tavaravienti keskimäärin. Tavaratuonnin arvo kasvoi vahvasti Yhdysvalloista (20 %) ja EU:sta (16 %). Myös Yhdysvaltojen ja EU:n tullien tuottamat tavarakaupan ns. peilitilastot antavat saman kuvan tavarakaupan vahvasta kasvusta kuin Kiinan tullin luvut. Myös erot Kiinan kauppatilaston ja Yhdysvaltojen sekä EU:n ilmoittamien peilitilastojen välillä ovat kuluvana vuonna pysyneet suhteellisen vakaina viime vuosiin nähden. Ulkomaankauppaa pidetään yhtenä kanavana kiertää pääomarajoitteita, joita Kiina on kiristänyt viime syksystä lähtien.

Yhdysvaltojen ja EU:n Kiinan-tavarakaupan kehitys

Lähde: Eurostat ja Fred2