Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2017/23

Yhdysvaltain irtauduttua kaavaillusta TPP-vapaakauppasopimuksesta (Trans-Pacific Partnership), muut potentiaaliset TPP-maat ovat joutuneet pohtimaan kauppapoliittisia suuntaviivojaan uusiksi. Ilman Yhdysvaltoja TPP:n kattavuus kutistui merkittävästi, eikä kaikilla jäljellä olevilla allekirjoittajamailla ole enää kiinnostusta jatkaa nykyiseltä pohjalta. Tässä tilanteessa RCEP-sopimus (Regional Comprehensive Economic Partnership) on taas noussut aikaisempaa tärkeämmäksi vaihtoehdoksi. Kiina ei ole mukana TPP:ssä, mutta RCEP-sopimusta se ajoi aktiivisesti ainakin niin kauan, kun Yhdysvallat oli mukana TPP:ssä.

RCEP on ASEANin aloitteesta neuvoteltava sopimus, jonka tavoitteena on korvata järjestön ja kuuden muun Aasian maan (Kiina, Intia, Japani, Etelä-Korea, Australia, Uusi-Seelanti) väliset kahdenkeskiset vapaakauppasopimukset. RCEP on TPP-sopimusta suppeampi, minkä vuoksi sen hyödyt myös arvioidaan pienemmiksi. Monet maista ovat olleet mukana molempien sopimusten neuvotteluissa. RCEP-neuvotteluihin osallistuvat maat ovat kuitenkin heterogeeninen ryhmä, mikä yhdessä TPP:n varjon kanssa vaikeuttaa neuvotteluja.

Kiinan osallistumista neuvotteluihin helpottaa se, että RCEP ei tähtää tariffien täydelliseen poistamiseen eikä aseta työntekijöiden oikeuksiin ja ympäristönsuojeluun liittyviä tiukkoja ehtoja. Myös helpompi markkinoillepääsy houkuttelee ylituotanto-ongelmista kärsivää Kiinaa. Muille valtiolle RCEP avaisi Kiinan markkinat ja antaisi ehkä entistä paremmat mahdollisuudet hyötyä Kiinan massiivisesta rahoituksesta mm. OBOR-hankkeissa. Toisaalta osa maista (kuten Intia) pelkää kiinalaistuotteiden vyöryä markkinoilleen.

Kiina on pitkään edistänyt ulkomaankauppaansa kahdenvälisillä vapaakauppasopimuksilla. Kiinalla on 14 voimassa olevaa vapaakauppasopimusta, mutta suurin osa niistä on solmittu pienten talouksien kanssa. Kiina on neuvotellut vuodesta 2012 lähtien myös Japanin ja Etelä-Korean kanssa kolmen maan vapaakauppasopimuksesta.