BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/35

Talouden kaikki kiinteät investoinnit vähenivät tammi-kesäkuussa määrältään yli 4 % vuotta aiemmasta (koko vuonna 2015 yli 8 %). Rosstat arvioi pienten yritysten ja harmaan talouden investointien pudonneen peräti toistakymmentä prosenttia eli saman verran kuin vuoden 2009 taantumassa. Muiden investointien kolme vuotta jatkunut luisu loiveni huomattavasti, ja notkahdus oli enää prosentin verran vuodentakaisesta.

Keskeisillä aloilla kehitys oli suurelta osin edellisten vuosien kaltainen. Öljyn ja kaasun tuotannossa investointien kasvu jatkui vahvana jo kolmatta vuotta. Sen sijaan muilla energialohkoilla eli öljyn ja kaasun putkikuljetusalalla sekä sähkösektorilla investointien viime vuoden pudotus jatkui edelleen varsin voimakkaana. Öljynjalostusinvestointien viime vuonna alkanut luisu puolestaan jyrkkeni huomattavasti. Muussa jalostusteollisuudessa investointien viimevuotinen alamäki tasaantui, ja investoinnit pysyivät suunnilleen samansuuruisina kuin vuotta aiemmin.


Näytä viikkokatsaus 2016/34 Näytä viikkokatsaus 2016/36