BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2015/27

​Talouden kokonaisinvestoinnit ovat vähentyneet vuoden 2013 keväästä lähtien. Viime vuonna investoinnit supistuivat runsaat 2,5 %, ja tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä investointeja tehtiin noin 3,5 % vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Investoinnit ovat kutistuneet huomattavasti ennusteissa arvioitua vähemmän aina toukokuuhun asti, jolloin luisu jyrkkeni.

Investointien pudotuslukemia ovat lieventäneet etenkin öljyn- ja kaasuntuotantoinvestoinnit, jotka ovat lisääntyneet reippaasti, vuonna 2014 noin 10 % ja tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä noin 15 %. Muilla keskeisillä sektoreilla suurten ja keskisuurten yritysten investoinnit ovat vähentyneet tänä vuonna paljon, paitsi jalostusteollisuudessa, jonka investoinnit (pois lukien öljynjalostus) kasvoivat ensimmäisellä neljänneksellä.

Pienten yritysten ja harmaan talouden investoinnit ovat Rosstatin mukaan puolestaan kehittyneet kokonaisinvestointeja selvästi paremmin yli kolme vuotta eli vuosina 2012–14 ja tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Osaltaan tähän on vaikuttanut asuntoinvestointien viime vuosien reipas kasvu, joka kuitenkin laantui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.


Näytä viikkokatsaus 2015/26 Näytä viikkokatsaus 2015/28