BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2015/26

​Touko-kesäkuussa ennusteensa julkaisivat Venäjän talousministeriö ja keskuspankki, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, Maailmanpankki, OECD ja EBRD. Useimmat näistä ovat korottaneet tämän vuoden öljynhintaoletusta noin 60 dollariin tynnyriltä. Lähes kaikki, kuten myös kesäkuun Consensus-ennuste, ennakoivat BKT:n supistuvan tänä vuonna 2,7–3,4 %. Useimmat odottavat inflaation hidastuvan aiemmin arvioitua hieman paremmin, mikä ei kuitenkaan ole kautta linjan lieventänyt arvioita yksityisen kulutuksen pudotuksesta. Talousministeriön, keskuspankin ja Consensuksen mukaan kulutus vähenee tänä vuonna noin 6 %. Arvioita investointien kutistumisesta on laimennettu, mutta arvioiden välinen ero on varsin suuri, em. kolmen ennusteen osalta -5 – -11 %. Talousministeriö ja keskuspankki eivät enää odota Venäjän tavaroiden ja palvelujen tuonnin määrän putoavan kolmasosalla vaan neljäsosalla tai runsaalla viidesosalla.


Näytä viikkokatsaus 2015/25 Näytä viikkokatsaus 2015/27