BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2022/21

Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan Venäjän raakaöljyn tuotanto oli tammi-maaliskuussa noin 10 milj. barrelia päivässä. Huhtikuussa tuotanto laski noin 9,1 milj. barreliin päivässä. Jos tuotantolukuihin lasketaan mukaan myös kaasukondensaatit (natural gas liquids), Venäjän öljyntuotanto supistui huhtikuussa liki 10 % noin 10,3 miljoonaan barreliin.  Myös öljynjalostuksen on raportoitu supistuneen selvästi maalis-huhtikuussa. 

Varapääministeri Aleksandr Novakin mukaan öljyntuotanto kasvaa toukokuussa selvästi ja tuotannon kasvu tulee jatkumaan kesäkuussa. Monet muut ennusteet ovat selvästi pessimistisempiä. Venäjän talousministeriön tuoreen talousennusteen perusskenaariossa öljyntuotannon odotetaan supistuvan 9 % tänä vuonna. IEA:n arvion mukaan Venäjän öljyntuotanto voi kuluvan vuoden loppuun mennessä supistua noin 7 miljoonaan barreliin päivässä.

Mikäli tuotanto supistuu vielä loppuvuonnakin, sen palauttaminen vuoden 2021 tasolle voi olla vaikeaa. Länsimaiden asettamat rahoituspakotteet ja vientikiellot joka tapauksessa rajoittavat merkittävästi öljysektorin investointeja lähivuosina.

Tuotannon supistuminen kertoo erityisesti venäläiseen raakaöljyyn kohdistuvasta kysyntäshokista. Useat länsimaiset öljyn ostajat välttelevät venäläisiä tuotteita, vaikka öljykauppa ei suoraan ole pakotteiden alaista. Kysynnän romahtaminen näkyy Venäjän vientihinnoissa. Huhtikuussa Venäjän keskeisen Urals-laadun hinta oli 30–35 dollaria edullisempi kuin Pohjanmeren Brent. Hintaero on pysynyt lähes samana myös toukokuussa.

Venäjän tulli ei julkaise raakaöljyn ja öljytuotteiden viennistä ajantasaista tietoa. Tutkimuslaitos CREA:n kokoamien tietojen mukaan öljynvienti Venäjän satamista supistui selvästi maalis-huhtikuussa, mutta vientimäärät ovat viime viikkoina jälleen kasvaneet. Viennin kasvu johtuu erityisesti Aasiaan suuntautuvien kuljetusten kasvusta. Venäjän talousministeriön ennusteessa raakaöljyn viennin odotetaan supistuvan tänä vuonna vain prosentin, mutta öljytuotteiden viennin ennakoidaan supistuvan viidenneksen vuoden 2021 tasosta.


Näytä viikkokatsaus 2022/20 Näytä viikkokatsaus 2022/22