BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/35

Uusia asuntolainoja nostettiin poikkeuksellisen vähän koronaviruksen leviämisen estämiseksi asetettujen rajoitustoimien ollessa voimakkaimmillaan huhti-toukokuussa. Toukokuussa uusia asuntolainoja nostettiin noin 30 % vähemmän kuin helmi-maaliskuussa. Kesäkuussa suunta muuttui ja uusia asuntolainoja nostettiin 276 mrd. ruplan edestä, eli suunnilleen saman verran kuin helmi-maaliskuussa. Suurimmilta pankeilta kerättyjen tietojen mukaan kasvu jatkui heinäkuussa ja uusia asuntoluottoja nostettiin selvästi kesäkuuta enemmän.

Asuntoluottojen tukiohjelman puitteissa on touko-heinäkuun aikana myönnetty 270 mrd. ruplan edestä korkotuettuja asuntolainoja, joiden vuosikorko on hallituksen päätöksen mukaisesti 6,5 %. Tukiohjelmat ja keskuspankin koronlaskut ovat laskeneet kaikkien asuntolainojen korkotasoa. Kesäkuussa uusien asuntolainojen vuosikorko oli keskimäärin 7,5 %, kun se vuotta aiemmin oli 10,3 %. Uusien asuntojen ostoon myönnettyjen, sulkutiliä hyödyntävien asuntoluottojen keskikorko laski alle kuuden prosentin. Sulkutilien käyttö asuntorahoituksessa kasvaa vähitellen, ja tällä hetkellä hieman yli kolmannes rakenteilla olevista asunnoista myydään sulkutilijärjestelyillä.

Kesäkuussa myönnettyjen asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 18 vuotta ja keskikoko 2,3 miljoonaa ruplaa (28 000 euroa). Asuntolainakannan vuosikasvu hidastui kesäkuussa alle 14 prosentin. Vuosi sitten asuntolainakannan vuosikasvu oli 22 %. Kannan kasvua on ylläpitänyt sekä uusien lainojen nostot että lyhennysvapaiden ja muiden uudelleenjärjestelyjen vilkas käyttö.

Asuntoluotot kasvussa Venäjällä

202035_v4.png

Lähteet: Venäjän keskuspankki, CEIC ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2020/34 Näytä viikkokatsaus 2020/36