BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/21

Raakaöljyn Brent-laadun hinta on kuukaudessa kohonnut noin 20 dollarista lähelle 35 dollaria tynnyriltä. Hinta on nyt samalla tasolla kuin maaliskuun puolivälissä, mutta noin 50 % matalammalla kuin vuoden alussa. Myös Venäjälle tärkeän Urals-laadun hinta on palautunut maaliskuun alun tasolle, ja Urals- ja Brent-laatujen hintaero on kaventunut hyvin pieneksi.

Maalis-huhtikuussa hinnat laskivat nopeasti, kun koronaviruksen levittämä COVID-19-tauti muuttui pandemiaksi. Erilaisten rajoitustoimien ja talouskasvun pysähtymisen nähtiin supistavan globaalia raakaöljyn kysyntää ennennäkemättömän voimakkaasti. Epävarmuus oli suurta ja rahoitusmarkkinat hermostuneet. Samaan aikaan öljyntuotanto oli historiallisen korkealla tasolla, joten monin paikoin varastotilasta alkoi olla pula.

Toukokuun alusta voimassa ollut OPEC+-maiden uusi tuotannonrajoitussopimus (BOFIT Viikkokatsaus 17/2020) vaikuttaa supistaneen tuotantoa merkittävästi ja esimerkiksi Saudi-Arabia on julkisuudessa ilmoittanut sopimustakin suuremmista leikkauksista. Lisäksi raakaöljyn tuotannon ennakoidaan supistuvan voimakkaasti myös maailman suurimmassa tuotantomaassa, Yhdysvalloissa, missä useat öljy-yhtiöt ovat ilmoittaneet tuotannon leikkauksista. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n arvion mukaan raakaöljyn tuotanto Yhdysvalloissa on tämän vuoden lopussa noin 20 % pienempää kuin vuoden 2019 lopussa.

Markkinoita on viime viikkoina tukenut myös öljyn kysyntänäkymien muuttuminen hieman vähemmän synkiksi. Kiinan talouden toipuminen näyttää alkaneen, ja monissa maissa koronaviruksen hillitsemiseksi asetettuja rajoitustoimia ollaan asteittaan purkamassa. Suureen optimismiin tuskin on syytä. IEA arvioi öljyn kulutuksen supistuvan tällä neljänneksellä noin 20 % ja koko vuonna lähes 10 % viime vuoden vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna.

Raakaöljyn hinta on puolittunut tänä vuonna

202021_v2.png

Lähteet: BOFIT, Reuters ja Bloomberg.


Näytä viikkokatsaus 2020/20 Näytä viikkokatsaus 2020/22