BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2019/45

Tapahtuma järjestettiin 23.–24.10. Mustanmeren rannalla Venäjän Sotšissa. Afrikan unionin puheenjohtajamaa Egypti toimi toisena isäntänä. Foorumikeskusteluiden lisäksi järjestettiin maiden kahdenvälisiä tapaamisia.

Foorumissa asiantuntijat keskustelivat Venäjän ja Afrikan talousyhteistyön mahdollisuuksista. Lisäksi venäläiset viranomaiset ja yhtiöt esittelivät osaamistaan, tuotteitaan ja palveluitaan. Vaikka Venäjällä ei ole käytössään suuria pääomia, se kykenee tarjoamaan muutamia Afrikan valtioiden kannalta kiinnostavia tavaroita ja palveluita. Ne liittyvät etenkin asevarusteluun, energian tuotantoon, raaka-aineiden hankintaan sekä venäläisen viljan vientiin.

Venäjän ja Afrikan välinen kauppavaihto on tällä hetkellä melko vähäistä, mutta Venäjä ei ole aloittanut suhteiden rakentamista puhtaalta pöydältä. Neuvostoliiton aikaisia taloussuhteita pyritään nyt elvyttämään uudelleen.

Afrikan maista Egypti on Venäjän tärkein kauppakumppani. Venäjän tullin mukaan sen osuus Venäjän tavaraviennistä oli 1,6 % ja tavaratuonnista 0,2 %. Muiden maiden osuudet olivat korkeintaan prosentin kymmenyksiä. Aiempina vuosina Egypti on ollut myös venäläisten merkittävä rantalomakohde. Lisäksi osana Suezin kanavan kehittämistä Egypti on perustamassa erityisen teollisuusalueen venäläisille yrityksille. Myös Kiina on mukana saman alueen kehityksessä.


Näytä viikkokatsaus 2019/44 Näytä viikkokatsaus 2019/46