Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2019/07

Tammikuun lopussa Kiinan keskuspankin virallisten ulkomaisten varantojen arvo oli 3 186 mrd. dollaria. Ylivoimaisesti suurin osa (97 %) varannoista koostuu valuuttavarannosta eli valuuttamääräisiin velkakirjoihin tehdyistä sijoituksista. Kullan osuus kokonaisvarantojen arvosta on runsaat 2 % ja muiden erien alle 1 %. Kiina ei ilmoita valuuttavarantonsa valuuttajakaumaa.

Kiinalla on maailman ylivoimaisesti suurimmat ulkomaiset reservit. Vaikka kullan osuus keskuspankin varannoista on vähäinen, niin määrällisesti sen noin 1 870 tonnin kultavarannot ovat keskuspankeista kuudenneksi suurimmat. Yhdysvaltojen keskuspankin yli 8 100 tonnin kultavarannot ovat ylivoimaisesti suurimmat, ja sen varannoista kullan osuus on 75 %. Myös seuraavaksi suurimmilla kultavarantojen omistajapankeilla Saksalla, Italialla, Ranskalla ja Venäjällä kullan osuus varantojen kokonaisarvosta on suuri.

Parin vuoden tauon jälkeen Kiinan keskuspankki kasvatti hieman kultavarantoaan tammikuussa. Venäjä sen sijaan on kasvattanut kultavarantojaan voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 2 115 tonniin (19 % varantojen kokonaisarvosta).

Kiinan valuuttavaranto

Lähde: Macrobond