Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2018/26

Vuoden 2016 lopulla Venäjä sopi OPEC-maiden ja muutamien muiden öljyntuottajien kanssa tuotantorajoituksista. Sopimuksen tavoitteena oli nostaa raakaöljyn hintaa rajoittamalla tuotantoa yhteensä 1,8 milj. tynnyriä päivässä. Monista aiemmista yrityksistä poiketen maat näyttivät noudattavan sopimusta varsin tarkasti ja viime vuonna sopimusta jatkettiin vuoden 2018 loppuun saakka. OPECin tilastojen mukaan Venäjän öljyntuotanto (ml. kaasukondensaatti) kasvoi viime vuonna 0,2 % ja oli 11,1 milj. tynnyriä päivässä. Venäjän energiaministeriön mukaan tuotantoa oli 564 milj. tonnia eli 0,1 % vähemmän kuin edellisvuonna.

Kuluvan vuoden aikana OPEC-maiden (erityisesti Venezuelan) tuotanto on supistunut sovittua enemmän, mikä on osaltaan tukenut öljyn voimakasta hinnannousua. Viime viikolla (22.6.) kokoontunut OPECin ministerineuvosto vahvisti sopimuksen voimassaolon aiemmin päätetyn mukaisesti. Samalla tuottajamaille annettiin mahdollisuus lisätä tuotantoaan siten, että alun perin sovittu tuotantomäärä täyttyy. Tämän on tulkittu tarkoittavan sitä, että mm. Venäjä ja Saudi-Arabia voivat kasvattaa tuotantoaan yhteensä noin 1 milj. tynnyrillä päivässä. Venäjän energiaministeri Novakin mukaan Venäjä voisi loppuvuonna kasvattaa tuotantoaan 0,2 milj. tynnyrillä päivässä.

Viime vuonna Urals-öljylaadun keskihinta oli 53 dollaria tynnyriltä, ja kuluvan vuoden touko-kesäkuussa hinta on noussut yli 72 dollariin. Viime viikon päätös ei juurikaan vaikuttanut öljyn hintaan.