Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2018/23

Tullin tilastojen mukaan kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Suomen Kiinaan suuntautuva tavaravienti oli yhteensä noin 850 milj. euroa. Tavaroita tuotiin Kiinasta 1,1 mrd. eurolla. Tavarakaupan arvo oli vain hieman viime vuoden tammi-maaliskuuta suurempi, tuonnin kasvaessa yhden ja viennin kaksi prosenttia. Kiinan-kaupan kasvu olikin ensimmäisellä neljänneksellä vaisua verrattuna Suomen kokonaistavarakauppaan (vienti +7 %, tuonti +5 %). Kiinan-kaupan alijäämä supistui 4 % 250 miljoonaan euroon, kun Suomen tavarakaupan kokonaisvaje oli 670 milj. euroa.

Puolet Suomen Kiinan-viennistä on paperimassaa, malmia ja metalliromua sekä eri toimialojen erikoiskoneita, ja nämä tavararyhmät vain kasvattivat osuuttaan. Tärkeistä tavararyhmistä osuuttaan menettivät puutavara sekä sähkökoneet ja –laitteet. Viime vuoden alun tapaan selvästi tärkeimmät Kiinasta tuodut tavararyhmät olivat tammi-maaliskuussa puhelin- ja radiolaitteet, toimistokoneet, muut sähkölaitteet sekä vaatteet. Etenkin puhelin- ja radiolaitteiden osuus kasvoi, mutta toimistokoneiden vastaavasti laski.

Visit Finlandin majoitustilastojen mukaan tammi-maaliskuussa Suomeen saapui lähes 67 000 kiinalaismatkailijaa. Kiinalaisten osuus kaikista ulkomaalaisista nousi 9 prosenttiin. Kiinalaismatkailijoiden määrä ja yöpymiset kasvoivat tammi-maaliskuussa reilut 20 % vuodentakaisesta.

Tilastokeskuksen mukaan koko vuotta 2017 tarkasteltaessa Suomen koko palveluvienti kasvoi 8 % ja tuonti 3 % vuodesta 2016. Kiinaan suuntautuva palveluvienti laski 4 % ja palvelutuonti 16 %. Tuonnin supistuessa vientiä enemmän, Suomen Kiinan-palvelukaupan ylijäämä kohosi vuonna 2017 480 miljoonaan euroon (+26 % edellisvuodesta). Kiinan ja Suomen välisessä palvelukaupassa suuretkin vuosittaiset vaihtelut ovat tavanomaisia.