Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2017/51

Keskuspankki ilmoitti 15.12. ottavansa maan 9. suurimman ja järjestelmän kannalta tärkeisiin pankkeihin luokitellun Promsvjazbankin hallintaansa estääkseen sen konkurssin.

Markkinareaktiot ovat olleet rajallisia, koska pankin ongelmat eivät tulleet yllätyksenä. Promsvjazbank on yksi neljästä suuresta yksityispankista, joiden tilannetta on spekuloitu pitkin vuotta. Niistä Otkritie joutui saneeraukseen elokuussa ja Binbank syyskuussa, mutta Moscow Credit Bank sai lokakuussa lisävaroja osakeannista ja Rosneftin pitkäaikaisista talletuksista. Pankit ovat viime vuosina kasvaneet voimakkaasti mm. välittämällä ulkomaista rahoitusta venäläisyrityksille pakotteiden vaikeutettua sen saatavuutta. Ne ovat osallistuneet myös muiden ongelmapankkien saneerausjärjestelyihin.

Ongelmapankkien vaikutus jäänee koko järjestelmän tasolla maltilliseksi, sillä kunkin ongelmapankin osuus koko sektorin taseesta on 2–3 %. Keskuspankin alustavien arvioiden pohjalta sen täytyy kuitenkin pääomittaa em. kolmea pankkia yhteensä noin 1 000 mrd. ruplalla (14 mrd. euroa). Pääosaa Venäjän pankkisektorista hallitsevat muutamat valtionomisteiset pankit, joista useimpia valtio on myös tukenut viime vuosien heikon talouskehityksen aikana.