BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2017/49

Kiinan mukaan sen Maailmankauppajärjestö WTO:n liittymisneuvotteluissa sovittiin, että länsimaat myöntävät sille automaattisesti markkinatalousmaa-aseman 15-vuoden kuluttua sen liittymisestä jäseneksi eli joulukuussa 2016. Yhdysvallat ja EU eivät statusta kuitenkaan myöntäneet, sillä niiden mielestä valtiolla on edelleen liian suuri rooli Kiinan taloudessa, mikä vääristää hintoja. Kiina valitti asiasta WTO:hon. Osapuolet eivät ole pystyneet ratkaisemaan kiistaa keskenään, ja kiista EU:n kanssa on jo siirtynyt WTO:n asettaman raadin ratkaistavaksi. Yhdysvallat toimitti viime viikolla WTO:lle ensimmäisen virallisen asiakirjan, jossa se vastustaa markkinatalousmaa-aseman myöntämistä Kiinalle.

Markkinatalousmaa-aseman myöntäminen olisi Kiinalle ennen kaikkea poliittinen tunnustus markkinareformien etenemisestä. Käytännössä status vaikuttaa laskentatapaan, jolla tuonnille voidaan asettaa polkumyyntitulleja. Ilman statusta muiden on helpompi asettaa korkeita tulleja. Jos Kiinan asema muuttuisi, pitäisi myös vanhat voimassa olevat polkumyyntitullit Kiinasta tuotavalle tavaralle muuttaa.

Samaan aikaan kun kiista markkinatalousmaa-asemasta on ollut käynnissä, EU on työskennellyt omien polkumyyntitullisääntöjensä muuttamiseksi. EU parlamentin marraskuussa hyväksymät uudet säännöt ovat sellaiset, että käytännössä EU voi jatkaa Kiinan kohdalla vanhantyyppisellä tullien laskentatavalla. Uudet säännöt odottavat vielä EU neuvoston hyväksyntää.

Viimeisen viiden vuoden aikana maailmassa on asetettu vuosittain keskimäärin noin 160 polkumyyntitullia. Eniten niitä on asettanut Intia ja toiseksi eniten Brasilia. Viime vuonna myös Yhdysvallat asetti niitä runsaasti. Yhdysvaltojen tiukentuneesta linjasta viestii sekin, että viime viikolla ensimmäistä kertaa 1990-luvun alun jälkeen hallinto määräsi omatoimisesti aloitettavaksi polkumyyntiselvityksen koskien Kiinasta tuotavaa alumiinilevyä. Yleensä selvitys käynnistetään toimialan pyynnöstä.

Myös Kiina näyttää aktivoituneen tällä rintamalla. Se asetti viime vuonna maailmassa viidenneksi eniten (11 kappaletta) polkumyyntitulleja ja tänä vuonna tahti on kiihtynyt. WTO:n mukaan se oli jo tammi-kesäkuussa asettanut 10 polkumyyntitullia. Kesäkuun jälkeen Kiinan kauppaministeriön mukaan on asetettu useita uusia tulleja.

Asetetut polkumyyntitullit asettajamaan mukaan 2007–2016, kpl

Lähde: WTO


Näytä viikkokatsaus 2017/48 Näytä viikkokatsaus 2017/50