BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/41

Maailman talousfoorumin (World Economic Forum, WEF) 140 maan kilpailukykyvertailussa Kiina sijoittui kuluvana vuonna sijalle 28. Sijoitus on pysynyt jo kolme vuotta ennallaan. Vertailussa arvioidaan yli 100 tekijää, jotka vaikuttavat maan tuottavuuteen. Näitä ovat infrastruktuuri, talouden vakaus ja koko, markkinoiden tehokkuus, rahoitusmarkkinoiden kehittyneisyys, teknologinen valmius, terveys, koulutus, innovaatiokapasiteetti ja liiketoiminnan kehittyneisyys. Vertailussa ei huomioida maiden välisiä eroja esimerkiksi hintakilpailukyvyssä.

Kiina sijoittui useimmissa arviointikohteissa varsin tasaisesti ylempään keskikastiin. Poikkeuksena olivat talouden koko, hintavakaus, säästäminen, lentomatkustusmahdollisuudet, peruskoulun aloitusaste sekä HIV:n ja malarian sairastavuus, joissa kaikissa Kiina oli paras tai parhaiden joukossa. Huonosti muihin maihin nähden Kiina pärjäsi mm. sijoittajien suojassa, joka on viime vuosina heikentynyt, ja yritysverotuksessa, joka on kiristynyt. Uusien yritysten perustaminen on muihin maihin nähden edelleen vaikeaa ja yritysten hallitusten toiminta heikkoa. Parannettavaa löytyy myös laajakaistayhteyksien kapasiteetin lisäämisestä.

Kilpailukykyvertailun kärjessä oli Sveitsi. Hongkong oli sijalla 9, Suomi 10 ja Taiwan sijalla 14. Venäjä yllättäen paransi edelleen sijoitustaan sijalle 43, kun vielä viisi vuotta sitten Venäjä oli sijalla 67. WEF arvioi Venäjän instituutioiden, koulutuksen tason ja määrän, innovaatiokapasiteetin ja liiketoimintaympäristön parantuneen viime vertailuun nähden. Päätelmä herättää epäilyksiä, kuinka hyvin valitut mittarit kuvaavat todellista kehitystä.


Näytä viikkokatsaus 2016/40 Näytä viikkokatsaus 2016/42