Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2016/38

Keskuspankki laski kokouksessaan 16.9. avainkorkoa 0,5 prosenttiyksiköllä 10,0 prosenttiin. Edellisen kerran korkoa laskettiin 14.6. Keskuspankin mukaan suotuisa inflaatiokehitys puolsi laskua. Inflaatio-odotukset laskivat elokuussa ja vuosi-inflaatio hidastui 6,6 prosenttiin syyskuun alkupuolella.

Keskuspankki ohjeisti päätöksessään, ettei uusia koronlaskuja ole odotettavissa tänä vuonna. Korkoa lasketaan aikaisintaan vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla, mikäli inflaatioriskit hellittävät ja inflaatio hidastuu odotetusti. Keskuspankki arvioi vuosi-inflaation olevan 5,5–6 % tämän vuoden lopussa ja odottaa saavuttavansa 4 prosentin inflaatiotavoitteensa vuoden 2017 lopulla. Pääjohtaja Nabiullina totesi, että reaalikoron pitäisi olla 2,5–3 % niin kauan kuin inflaatio ja inflaatio-odotukset ylittävät keskuspankin tavoitteen.

Keskuspankki laski arviotaan ensi vuoden talouskasvusta. BKT kasvaa vuonna 2017 ennusteen mukaan 0,5–1 % (aiempi ennuste 1,1–1,4 %). Kasvun ennustetaan olevan heikkoa vuosina 2018–2019 (1,5–2 %). Keskuspankki kertoi myös suunnitelmista laskea liikkeelle lyhytaikaisia joukkovelkakirjoja (OBR) laajentaakseen keinovalikoimaansa pankkien likviditeetin supistamiseksi. Likviditeettiä on lisännyt mm. budjettialijäämän rahoittaminen valtion Reservirahastosta.

Keskuspankin koronlaskusta ja viime päivien öljyn hinnan laskusta huolimatta ruplan kurssi on ollut vakaa syyskuussa. Ruplan dollarikurssi on ollut noin 64–65 ja eurokurssi noin 72–73. Ruplan kurssia on tukenut pääoman ulosvirtauksen väheneminen. Keskuspankki arvioi yksityisen sektorin pääoman nettoulosvirran olleen tämän vuoden tammi-elokuussa 10 mrd. dollaria, kun se vielä tammi-toukokuussa oli 13 mrd. dollaria. Elokuussa pääomaa virtasi enemmän sisään kuin ulos (ero oli 1 mrd. dollaria). Näin on käynyt varsin harvoin, viimeksi kesäkuussa ja vuoden 2015 elo-syyskuussa. Seuraava säännönmukainen korkokokous on 28.10.