BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/36

Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n tuoreimmasta valuuttamarkkinoita kartoittavasta kyselystä selviää, että juan on toisena puolena 4 prosentissa päivittäin tehtävästä valuuttakaupasta. Valuuttakaupoissa juan on nyt kahdeksanneksi eniten käytetty valuutta, kun sen sijoitus edellisessä kyselyssä vuonna 2013 oli 11. Juan ohitti Meksikon peson ja on nyt eniten käytetty nousevien talouksien valuutta. BIS:n mukaan huhtikuussa 2016 valuuttamarkkinoiden päivävaihto oli 5 100 miljardia Yhdysvaltojen dollaria. Dollari oli toisena osapuolena 88 prosentissa tehdyistä kaupoista, kun taas euron osuus laski edellisestä kyselystä parilla prosenttiyksiköllä 33 prosenttiin (laskutavasta johtuen prosentit summautuvat 200 prosenttiin).

Pankkien välisistä informaatiopalveluista vastaava SWIFT raportoi kuukausittain, mitä valuuttoja käytetään eniten kansainvälisessä maksuliikenteessä. Sen mukaan heinäkuussa juanin osuus rajat ylittävästä maksuliikenteestä oli 2 %, mikä oikeuttaa Japanin jenin jälkeen viidenteen tilaan tärkeimpien maksuvaluuttojen joukossa. Juanin edellä listalla ovat dollari (osuus 41 %), euro (31 %), punta (8 %) ja jeni (3 %).

Venäjän ruplan rooli valuuttakaupassa ja kansainvälisessä maksuliikenteessä on laskussa. BIS:n mukaan rupla on toisena osapuolena 1 prosentissa valuuttakaupoista ja sen sijoitus tärkeimpien valuuttojen joukossa painui 18. sijalle, kun kolme vuotta sitten se oli sijalla 12. SWIFTin 20 tärkeimmän maksuvaluutan listalta rupla putosi vuoden 2015 keväällä.


Näytä viikkokatsaus 2016/35 Näytä viikkokatsaus 2016/37