BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2021/49

Moskovan pörssi on ollut vahvassa myötätuulessa tänä vuonna öljyn hinnan jyrkän nousun tukemana. Koronaviruksen uusi muunnos säikäytti sijoittajat 26.11. ja syöksi kansainväliset pörssit ja öljyn hinnan laskuun. Moskovan pörssin dollaripohjainen RTS-indeksi tippui yhdessä päivässä 5 % ja Brent-öljyn hinta 12 %. RTS-indeksin luisu alkoi kuitenkin jo 26.10. sen jälkeen, kun indeksi oli saavuttanut korkeimman tason sitten toukokuun 2011 ja geopoliittiset jännitteet alkoivat kiristyä. Viimeaikaisesta laskusta huolimatta Moskovan pörssi on 14 % ja Brent-öljyn hinta 30 % korkeammalla tasolla kuin vuoden alussa.

Venäjän viennin ja öljyn hinnan vahva kehitys on siivittänyt vaihtotaseen ylijäämän huippulukemiin. Viimeisen neljän vuosineljänneksen yhteenlaskettu ylijäämä vastasi noin 5 % BKT:stä. Venäjän valuuttavaranto on myös historiallisen korkealla. Geopoliittiset jännitteet ovat kuitenkin heikentäneet markkinoiden uskoa ruplaan. Ruplan kurssi on samalla tasolla suhteessa dollariin kuin vuoden alussa ja 9 % vahvempi suhteessa euroon. Pääomaa on virrannut myös edelleen ulos maasta etenkin yrityssektorilta. Viimeisen neljän vuosineljänneksen yhteenlaskettu yksityisen sektorin pääoman nettoulosvirta vastasi noin 4 % BKT:stä. Ruplan vahvistumista ovat hillinneet myös budjettisäännön puitteissa toteutetut valuuttaostot.   

Moskovan pörssi ja öljyn hinta edelleen alkuvuotta korkeammalla tasolla

202149_v2.png

Lähteet: Macrobond ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2021/48 Näytä viikkokatsaus 2021/50
;