BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2021/25

Toukokuun lopulla ilmoitettiin, että uusien reaktoriyksiköiden rakennustyöt käynnistyivät Tianwanin ja Xudapun laitoksilla Kiinassa. Rosatomin tytäryhtiö Atomstroiexport toimittaa näihin uusimpaan venäläiseen teknologiaan perustuvan VVER-1200-reaktorin. Toimituksista sovittiin kesäkuussa 2018 osana maiden välistä laajaa ydinenergia-alan sopimusta. Tianwanissa on entuudestaan neljä Rosatomin toimittamaa VVER-1000-reaktoriyksikköä ja kaksi kiinalaiseen teknologiaan perustuvaa vastaavan teholuokan reaktoria. Viimeisin näistä, Tianwan-6, otettiin kaupalliseen käyttöön kesäkuun alussa.

Xudapu (Xudapao) sijaitsee Koillis-Kiinassa Liaoningin provinssissa, Tianwan taas sijaitsee Jiangsun provinssissa, noin Shanghain ja Pekingin puolivälissä.

Kiina on panostanut voimakkaasti omaan ydinvoimaosaamiseen, ja asiantuntijoiden mukaan maa on monilla osa-alueilla tutkimus- ja kehittämistoiminnan eturintamassa. Tämä näkyy myös siinä, että Rosatom toimittaa vain uusimman mallin mukaisen reaktorin, kaiken muun kiinalaiset rakentavat Tianwanissa ja Xudapussa itse. Venäläiset rakensivat kokonaan Tianwanin kaksi ensimmäistä yksikköä, ja kahden seuraavan yksikön kohdalla kiinalaiset vastasivat rakentamisesta ja asennustöistä yhteistyössä Rosatomin kanssa.

Kiinassa on toiminnassa 50 ydinreaktoria, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti oli noin 48,5 GWh. Rosatomin toimittamien yksiköiden lisäksi Kiinassa on suunnitteilla tai rakennusvaiheessa yli 30 kotimaiseen suunnitteluun perustuvaa voimalaitosyksikköä. Nopeasta rakennustahdista huolimatta ydinvoiman osuus maan koko sähköntuotannossa on alle 5 %.


Näytä viikkokatsaus 2021/24 Näytä viikkokatsaus 2021/26