BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/51

Venäjän keskuspankin pääjohtajan Elvira Nabiullinan mukaan pankkisektorin merkittävä puhdistaminen epäterveistä toimijoista on saatettu päätökseen. Vuonna 2013 alkaneen määrätietoisen politiikan seurauksena pankkien lukumäärä supistui yli puolella vuosien 2014–2019 aikana. Valtaosassa syynä on ollut toimiluvan peruuttaminen joko vakavaraisuus- tai rahanpesumääräysten rikkomisen seurauksena. Pankkifuusiot ovat toistaiseksi olleet melko harvinaisia. Venäjällä toimi joulukuun alussa 371 pankkia ja 40 muuta luottolaitosta.

Kuluvana vuonna 33 pienehköä pankkia on menettänyt toimilupansa, näistä kaksi viime viikolla. Lainojen uudelleenjärjestelyt sekä valtion korkotuet ovat helpottaneet pankkisektorin tilannetta kuluvana vuonna, mutta talouden taantuma voi aiheuttaa vaikeuksia etenkin hyvin pienille rahoituslaitoksille. Talouslehti Expert RA:n lokakuisen ennusteen mukaan 35 pientä pankkia voi olla ensi vuoden aikana vaikeuksissa.

Huolimatta pankkien suuresta määrästä toimiala on aina ollut hyvin keskittynyt. Maan suurimman pankin Sberin osuus sekä taseesta että talletuksista on liki kolmannes. Kaksitoista suurinta pankkia on määritelty systeemisesti tärkeiksi, ja näiden osuus koko pankkisektorin taseesta on noin 75 %. Sata muuta suurinta pankkia vastaavat noin 20 prosenttia taseesta. Jäljelle jäävät noin 250 pankkia ovat erittäin pieniä ja vastaavat yhteensä vain noin 5 prosenttia sektorin taseesta. Noin puolet kaikkein pienimmistä pankeista toimii ns. peruslisenssillä, eli ne eivät voi tarjota asiakkailleen aivan kaikkia pankki- ja rahoituspalveluita.

Systeemisesti tärkeistä pankeista puolet on valtion tai valtionyhtiöiden omistamia. Valtion rooli pankkisektorilla kasvoi erityisesti vuosina 2017–2019, jolloin useampi pieni ja keskisuuri pankki ajautui keskuspankin, talletustakuuviraston tai valtionyhtiön haltuun. Tällä hetkellä valtion suoraan tai välillisesti hallitsemien pankkien tase vastaa noin 65 % sektorin taseesta. Keskuspankilla on pyrkimys myydä haltuunsa ajautuneet Otkritie ja ATB -pankit yksityisille sijoittajille, mutta varteenotettavia ostajakandidaatteja on kovin vähän.

Pankkien lukumäärä on supistunut voimakkaasti

202051_v3.png

Lähteet: Venäjän keskuspankki ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2020/50 Näytä viikkokatsaus 2020/52