BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/42

Kansainvälisen robotiikkayhdistyksen (International Federation of Robotics) mukaan viime vuonna maailmassa asennettiin 370 000 teollisuusrobottia, joista 140 000 otettiin käyttöön Kiinassa. Kiinan osuus uusista roboteista on pysytellyt 40 prosentin tuntumassa jo muutaman vuoden ajan ja yhdistyksen mukaan maassa oli viime vuoden lopulla vajaa 800 000 teollisuusrobottia eli lähes 30 % maailman teollisuusrobottikannasta.

Kiinan ohella suurimmat robottimarkkinat löytyvät Japanista, Koreasta, Saksasta ja Yhdysvalloista. Viiteen tärkeimpään maahan asennettiin yhteensä yli 70 % roboteista viime vuonna. Robotteja käyttävät eniten auto- ja elektroniikkateollisuus, jotka kattavat yhdessä yli puolet robottien kysynnästä. Viime vuonna robotteja asennettiin vähemmän kuin vuonna 2018, ja robotiikkayhdistys arvioi että tänä vuonna asennettujen robottien määrä vähenee edelleen koronakriisin vuoksi.

Kiinassa tuotannon automatisointia robotein on vauhdittanut työvoimakustannusten nousu, joka on tehnyt roboteista taloudellisesti houkuttelevampia. Myös teollisuuspolitiikalla on tuettu kehitystä, sillä robotiikka on yksi Made in China 2025 -teollisuusohjelman aloista. Robottien valmistamisen ja kehittämisen ohella joillakin alueilla tukea on tarjottu yrityksille myös robottien hankintaan.

Kiinaan on viime vuosina asennettu maailman eniten teollisuusrobotteja

202042_k4.png

Lähteet: International Federation of Robotics ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2020/41 Näytä viikkokatsaus 2020/43