BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2020/25

Kansainvälisen valuuttarahaston johtokunta hyväksyi viime viikolla Ukrainalle uuden ns. Stand-by Arrangement -lainaohjelman. Ohjelman on määrä kestää 18 kuukautta ja sen puitteissa Ukraina lainaa IMF:ltä noin viisi miljardia dollaria. Ukraina sai tästä summasta välittömästi käyttöönsä 2,1 miljardia. Loput lainasta on tarkoitus maksaa neljässä erässä, kunhan Ukraina noudattaa lainaohjelman ehtoja.

Ukraina odottaa saavansa myös Maailmanpankilta uutta lainaa miljardin dollarin verran suhteellisen pian. Perinteisesti muut kansainväliset rahoituslaitokset edellyttävät voimassa olevaa IMF-ohjelmaa, ennen kuin ne myöntävät maalle uusia lainoja. Nyt sovittu IMF-lainaohjelma saattaa myös nopeuttaa EU:n uusia lainoja Ukrainalle.

Kuten yleensäkin IMF:n lainaohjelmissa, lainan saadakseen Ukraina on jo ennen lainapäätöstä toteuttanut useita politiikkatoimia, joiden tarkoituksensa on tehostaa talouden toimintaa ja varmistaa lainan takaisinmaksu. Näihin toimenpiteisiin kuului mm. vero- ja tullilainsäädännön muutoksia. Lisäksi esimerkiksi pankkilainsäädäntöä on muutettu, jotta Ukrainan pankkisektorin uudelleenjärjestelyn tulokset eivät vaarannu.

Ennen koronakriisiä Ukrainan talouskehitys oli suhteellisen suotuisaa. Vuonna 2019 bruttokansantuote kasvoi 3,2 %, ja koko julkisen sektorin alijäämä oli 2 % BKT:stä. Tänä vuonna IMF ennustaa Ukrainan BKT:n supistuvan 8,2 %. Ennusteen mukaan talouden elpyminen on myös suhteellisen hidasta: kasvu olisi ainoastaan 1,1 % vuonna 2021 ja 3,0 % vuonna 2022.

Vuoden 2019 lopulla Ukrainan julkinen velka oli 78 miljardia dollaria, eli noin 50 % BKT:stä. Kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta (ml. IMF) velkaa oli 10,3 miljardia dollaria.

Ukrainan hryvnia on heikentynyt tänä vuonna, kurssi euroon nähden

202025_v5.png

Lähteet: Ukrainan keskuspankki ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2020/24 Näytä viikkokatsaus 2020/26