BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2019/20

Viime viikon perjantaina (10.5.) juanin kurssi vaihteli ilman selkeää heikkenemis- tai vahvistumistrendiä, vaikka kauppaneuvottelut Yhdysvaltojen kanssa olivat juuri ajautuneet vaikeuksiin. Maanantaina (13.5.) Kiinan markkinoiden avautuessa juan kuitenkin heikkeni nopeasti ja yhdellä dollarilla sai 6,86 juania. Hongkongin vapaammilla valuuttamarkkinoilla dollarilla sai 6,91 juania. Maanatain jälkeen juanin kurssi on ollut suhteellisen vakaa.

Maanantaisessa kurssimuutoksessa oli kyse juanin heikkenemisestä eikä dollarin vahvistumisesta, sillä euron ja juanin välisen kurssin vaihtelut olivat hyvin samankaltaisia. Kauppasodan lisäksi juania painavat tällä hetkellä uudet heikot talousluvut ja rahapoliittinen elvytys, joka pitää korot matalalla ja on omiaan heikentämään valuutan arvoa. Juanin kurssikehitystä arvioitaessa on hyvä muistaa, että Kiinan keskuspankki ohjaa voimakkaasti juanin kurssia.

Kansainväliset osakemarkkinat reagoivat kauppasotauutisiin kurssilaskulla. Myös Kiinassa kurssit ovat laskeneet selvästi huhtikuun huipusta. Yllättävää oli kuitenkin kurssien nousu perjantaina (10.5.) keskellä kauppasodan kärjistymistä. Syynä kurssinousuun olivat mahdollisesti julkisen vallan ohjailemat interventiot tai odotukset rahapolitiikan muutoksesta elvyttävämpään suuntaan. 

Juanin dollari-, euro- ja NEER*-kurssin kehitys 2014–2019

* NEER=nimellinen kauppapainotteinen valuuttakurssi-indeksi

Lähde: Reuters


Näytä viikkokatsaus 2019/19 Näytä viikkokatsaus 2019/21