Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2018/50

Erityshallintoalueen BKT:n vuosikasvu hidastui heinä-syyskuussa 2,9 prosenttiin toisen neljänneksen 3,5 prosentista. Tammi-syyskuussa BKT kasvoi 3,7 % vuodentakaisesta, kun tällä vuosituhannella hallintoalueen keskimääräinen vuosikasvu on ollut lähes 3,9 %.

Talouden kasvu on kuluvana vuonna ollut laaja-alaista. Tärkeänä kasvun moottorina on ollut vähittäiskauppa, joka on alkuvuoden vahvan kehityksen ansiosta kasvanut yli kymmenyksen vuodentakaisesta. Myös teollisuustuotanto, vienti, ja matkailutulot ovat kehittyneet hyvin. Hyvän talouskehityksen myötä työttömyysaste on laskenut viime vuoden lopun 3,0 prosentista 2,8 prosenttiin lokakuussa. Inflaatio puolestaan on kivunnut viime kuukausina 2,7 prosenttiin.

Tilastoviranomaisten julkistamien liiketoiminnan luottamusindikaattorien valossa talouskasvu näyttäisi lähineljännesten aikana olevan edelleen hidastumaan päin. Lähiajan ja keskipitkän aikavälin kasvunäkymiä varjostavat Manner-Kiinan talouskasvun hidastuminen, Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kauppasota sekä korkojen nousu Yhdysvalloissa. Yhdysvaltojen rahapolitiikan muutokset välittyvät suoraan Hongkongiin, sillä Hongkongin dollarin arvo on kiinnitetty Yhdysvaltain dollariin.