Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2018/17

Taustalla oleva lakimuutos hyväksyttiin viime vuoden lopussa ja se on tulossa voimaan heinäkuun alussa. Lain mukaan valtionyhtiöiden ja niiden tytäryhtiöiden pitää saada hallituksen tuonninkorvauskomission hyväksyntä tiettyihin tuontihankintoihinsa. Laki koskee myös valtion tukea saavia investointiprojekteja. Nyt käsittelyssä olevassa esityksessä täsmennetään, minkä tuotteiden ja palveluiden tuontiin hyväksyntä vaaditaan.

Alun perin lakimuutosta laadittaessa esillä olivat lähinnä laiva- ja lentokonehankinnat. Teollisuusministeriön nyt ehdottama lista kuitenkin kattaa niiden lisäksi yli 200 tuotetta ja palvelua, jotka ulottuvat kankaista ja sementistä erilaisiin teollisuuskoneisiin ja rakennuspalveluihin. Useimpien tuotteiden ja palvelujen osalta tuonninkorvauskomission hyväksyntää vaativien vuotuisten tuontihankintojen rajaksi ehdotetaan 50 milj. ruplaa (0,7 milj. euroa). Esitystä on pidetty tiukkana, mutta osa tarkkailijoista on epäillyt lopullisen listan lyhenevän tai hyväksyntää vaativien hankintojen ruplamääräisen rajan nousevan vaikutusten pehmentämiseksi.

Lakimuutos on osa Venäjän tuonninkorvauspolitiikkaa, jota hallinto on ajanut erityisesti viime vuosina. Tavoitteena on vähentää maan riippuvuutta tuontitavaroista korvaamalla niitä vastaavilla kotimaisilla tuotteilla. Tuonninkorvausta on pyritty edistämään erityisesti julkisen sektorin ja valtionyritysten hankintoihin kohdistuvilla rajoitteilla, mutta toistaiseksi siinä on edetty varsin vaatimattomasti.