Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2018/10

Tukholman välimiesoikeus antoi viime viikolla (28.2.) päätöksensä Gazpromin ja Naftogazin välisessä kiistassa kaasun kauttakulkumaksuista. Päätöksen mukaan Gazprom on velkaa Naftogazille 4,56 mrd. dollaria menetettyinä kauttakulkutuloina. Lisäksi välimiesoikeuden tulkinnan mukaan sopimus velvoittaa Gazpromin maksamaan 110 mrd. kuutiometrin edestä kauttakulkumaksuja sopimuskauden eli vuoden 2019 loppuun saakka.

Välimiesoikeus antoi jo joulukuussa 2017 päätöksen, joka koski kaasuntoimituksia Ukrainaan. Sen mukaan Naftogaz on velkaa Gazpromille 2 mrd. dollaria maksamattomina kaasulaskuina. Lisäksi Naftogazin velvoiteostot (take-or-pay) rajattiin 5 mrd. kuutiometriin vuodessa vuosille 2018–2019. Ukraina ei käytännössä ole tuonut lainkaan maakaasua Venäjältä vuoden 2015 jälkeen. Päätöksen jälkeen yhtiöt sopivat kaasuntoimitusten aloittamisesta maaliskuun alussa.

Gazprom ilmoitti olevansa tyytymätön oikeuden viime-viikkoiseen päätökseen ja yhtiö sanoutui irti sekä kauttakulkua että kaasunostoa koskevista ratkaisuista. Tästä syystä Naftogaz joutui lyhyellä varoitusajalla hankkimaan lisää kaasua mm. Puolasta. Tilanne johtanee yhä pitkittyviin neuvotteluihin kauttakulun kohtalosta ja on mahdollista, ettei asiaa saada sovittua ennen nykyisen sopimuskauden umpeutumista.