BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2017/33

Lehtitietojen mukaan Kiinan kommunistipuolueen roolia yrityksissä korostava kampanja näkyy kasvavassa määrin myös Hongkongin pörssiin listautuneissa Kiinan valtionyrityksissä. Wall Street Journalin mukaan ainakin 32 Hongkongin pörssissä listattua yritystä on vuodesta 2016 alkaen lisännyt yhtiöjärjestykseen maininnan puoluekomitean merkityksestä yhtiön hallitusta neuvovana elimenä. Valtaosa näistä lisäyksistä on tehty viime kuukausina. Financial Times puolestaan raportoi, että SASACin hallinnoimien noin 100 keskushallinnon omistuksessa olevan yrityksen yhtiöjärjestys olisi jo muutettu korostamaan puolueen asemaa.

Epäselvää on, miksi yrityksissä olleet puoluekomiteat halutaan elvyttää ja miten kampanja mahdollisesti liittyy suunniteltuihin valtionyritysten reformeihin. Yksi tärkeä osa yritysreformia on valtionyritysten osittainen yksityistäminen ja sitä kautta yritysten hallintokulttuurin ja toiminnan tehostaminen. Tähän on vaikea yhdistää puolueen roolin lisäämistä etenkin, kun tiedetään henkilöresurssien rajallisuus.

Puolueen vallan kasvattamisyritykset pörssiyhtiöissä ovat ristiriidassa luvattujen markkinareformien kanssa, eivätkä ulkomaiset sijoittajat katso hyvällä kehitystä. Asia voi vaikuttaa myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa paraikaa käytäviin keskusteluihin kiinalaisyritysten sijoitusten ja yritysostojen motiiveista ja sijoitusten rajoittamisesta.


Näytä viikkokatsaus 2017/32 Näytä viikkokatsaus 2017/34