BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2017/10

Eurooppalainen kauppakamari julkisti kuluvalla viikolla raportin näkemyksistään Kiinan teollisuus 2025 -ohjelmasta, jonka Kiina julkisti toukokuussa 2015. Ohjelma nojaa pitkälti tyypilliseen kiinalaiseen teollisuuspolitiikkaan. Viranomaiset valitsivat kymmenen tulevaisuuden toimialaa, joiden kehittämistä valtio tukee. Valittuja aloja ovat korkean teknologian lentoteollisuus, laivanrakennus, raidekalusto, IT, sähkölaitteet, sähkö- ja hybridiautot, maatalouskoneet, robotiikka, uudet materiaalit sekä biolääkkeet ja terveydenhuollon laitteet. Kauppakamarin mukaan valtio ja aluehallinnot ovat jo ilmoittaneet yhteensä satojen miljardien eurojen tuista näille toimialoille

Kauppakamari arvioi, että teollisuuden ohjaaminen vahvalla teollisuuspolitiikalla on ristiriidassa Kiinan tavoitteen kanssa jatkaa markkinareformeja ja antaa markkinoille lisää tilaa talouden ohjaamisessa. Kauppakamarin mukaan voimakas teollisuuspolitiikka tulee todennäköisesti johtamaan samoihin ongelmiin kuin monesti aiemmin. Kiinalaisyritykset investoivat liikaa näille aloille ja syntyvä ylikapasiteetti aiheuttaa hintapaineita ja kannattavuusongelmia sekä kiinalaisille toimijoille että myös ulkomaisille yhtiöille. Resursseja menee hukkaan. Lisäksi ylikapasiteetti saattaa johtaa myös protektionistisiin toimiin muissa maissa. Ohjelmassa on asetettu korkeita tavoitteita teollisuustuotannon kotimaisuusasteelle, ja kauppakamari pelkää, että ulkomaisten yritysten asema heikkenee entisestään.

Kauppakamari toivoo, että voimakkaan teollisuuspolitiikan sijaan Kiina vauhdittaisi markkinareformejaan. Markkinat valitsevat paljon virkamiehiä paremmin, mihin resursseja kannattaa sijoittaa.


Näytä viikkokatsaus 2017/09 Näytä viikkokatsaus 2017/11