BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/45

Federaatiobudjetin 2017‒2019 duumassa olevassa luonnoksessa finanssiministeriö arvioi, että tämän vuoden budjettikierroksella vahvistettavat federaatiobudjettia koskevat verojen muutokset lisäävät valtiontalouden tuloja kunakin vuonna summalla, joka vastaa 0,7 prosenttia BKT:stä.

Tulojen lisäykset nykyisin voimassa olevaan verotukseen nähden syntyvät lähes kokonaan kahdessa tuloluokassa. Öljysektorin keskeinen verouudistus, jota on puitu ja valmisteltu varsin pitkään, aiotaan viedä loppuun ensi vuonna. Uudistuksessa raakaöljyn tuotantovero nousee ja öljyn sekä öljytuotteiden vientitullit pääosin laskevat. Lisäksi Gazpromin tuottaman maakaasun tuotantoveron veroperustan laskentaan tehtävät muutokset kasvattavat budjettituloja.

Toiseksi valtionyritysten on määrä maksaa osinkoina aiempaa suurempi osa eli 50 % voitoistaan valtiolle. Varsinkin muutamalta suurimmalta valtionyritykseltä finanssiministeriö odottaa tuntuvasti lisää osinkoja. Pienen lisän budjettituloihin tuo se, että Sberbankin pääomistajalleen eli keskuspankille maksamat osingot tilitetään ensi vuonna federaatiobudjettiin.

Valmisteverojen korotukset jatkuvat huomattavina etenkin tupakkatuotteiden ja autojen polttoaineiden osalta, mutta ne lisäävät budjettituloja varsin vähän. Sosiaaliverojen yleinen verokanta eli 30 % palkasta (tiettyyn ylärajaan asti) säilyy ennallaan, joskin vuonna 2019 sairausvakuutusrahastoon menevistä veroista työllisiä koskeva vero nousee. Eläkerahastoa koskien em. palkan yläraja, jonka ylittävästä osasta menee 10 prosentin lisävero, nousee vähitellen.

Verojen keruun parantaminen on jatkuvasti esillä, ja osin siihen kohdistuvien odotusten johdosta finanssiministeriö arvioi ALV-tulojen kasvavan melko ripeästi verrattuna valtiontalouden muihin tuloihin. Keruun tehostamista pyritään kohdentamaan myös sosiaaliveroihin, tulleihin ja alkoholin valmisteveroihin.

Kesällä finanssiministeriö esitti ajatuksia ja laskelmia yleisverojen eli sosiaaliverojen, ALV:n, työtuloveron sekä yritysten voittoveron ja omaisuusverojen korottamisesta. Kaavailut eivät kuitenkaan saaneet kannatusta valtion johdolta.

Valtiontalouden tulojen pääluokkien kehitys (konsolidoitu budjetti, 2016‒2019 on finanssiministeriön arvio)

201645_v1.jpg
Lähde: Finanssiministeriö.


Näytä viikkokatsaus 2016/44 Näytä viikkokatsaus 2016/46