BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/42

Kiinan tilastoviraston raportoimat heinä-syyskuun talousluvut osoittavat bruttokansantuotteen jatkaneen 6,7 prosentin kasvua kolmantena perättäisenä neljänneksenä. Maalis-huhtikuuhun verrattuna BKT:n kasvu oli 1,8 %, mikä vuositasolle korotettuna vastaa 7,4 prosentin kasvua. Todellinen kehitys kovin tasaisten BKT:n kasvulukujen taustalla on kuitenkin kirjavaa. BKT:n nimellinen vuosikasvu kiihtyi heinä-syyskuussa 8 prosenttiin.

Teollisuustuotanto kasvoi syyskuussa 6 % ja vähittäiskauppa vajaat 10 % vuotta aiemmasta. Investointien kasvu on hieman kiihtynyt ja syyskuussa investoinnit kasvoivat jo 9 prosentin vuosivauhtia. Valtion ja valtionyhtiöiden investoinnit ovat kasvaneet huomattavasti nopeammin (+21 % tammi-syyskuussa) kuin yksityiset investoinnit (+3 %).

Huolestuttavaa nopeassa kasvussa on sen laatu. Talouskasvun taustalla ovat valtion lisääntyneet elvytystoimet, joita on pitkälti rahoitettu lainavaroin. Lisäksi kiinteistösektorin ylikuumentuminen ja kasvanut asuntoluototus ovat nopeuttaneet kasvua. BKT:n alaeristä kiinteistösektorin kasvu on kiihtynyt tänä vuonna 9 prosenttiin viime vuoden alle 4 prosentista ja pinta-alalla mitaten asuntoja myytiin tammi-syyskuussa 27 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Kiinteistömarkkinoiden nopea hinnannousu ei ole johtanut rakentamisen merkittävään kasvuun. Uudisrakentaminen kasvoi tammi-syyskuussa pinta-alalla mitaten 7 %, mutta maan myynti asuntorakentamiseen laski 6 %. Lisäksi useat kaupungit ovat tiukentaneet asunnonostoehtoja ja käteisrahavaatimuksia, joten kiinteistöbuumin vaikutukset kasvuun voivat jäädä lyhytkestoisiksi.

Syyskuun luvut piirtävät osittain kaksijakoisen kuvan talouden rakennemuutoksen etenemisestä. Kysyntäpuolelta katsottuna kasvu on hyvin vahvasti kulutuksen vetämää, sillä 71 % tammi-syyskuun BKT-kasvusta tuli kulutuksesta. Tarjontapuolella palvelusektorin osuus taloudesta on kasvanut (53 % tammi-syyskuussa), mutta palvelusektorin kasvu on hidastunut ja sen kontribuutio talouskasvuun hieman laskenut (60 % BKT:n kasvusta). Merkillepantavaa syyskuun talousluvuissa on tulojen kasvun nopea hidastuminen. Tammi-syyskuussa keskimääräiset käytettävissä olevat tulot kasvoivat reaalisesti 6 % vuodentakaisesta, kun vielä vuosi sitten kasvuvauhti oli 8 %. Erityisesti siirtotyöläisten tulojen kasvuvauhti on hidastunut nopeasti.


Näytä viikkokatsaus 2016/41 Näytä viikkokatsaus 2016/43