BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/11

Venäjällä otettiin viime vuoden marraskuussa käyttöön ns. Platon-tiemaksujärjestelmä federaatiotason teitä käyttäville raskaimmille kuljetuksille. Sen tavoitteena on kerätä varoja teiden rakennukseen ja kunnossapitoon. Tiemaksu on 1,53 ruplaa (2 eurosenttiä) kilometriltä, ja se aiottiin kaksinkertaistaa maaliskuun alussa. Tiemaksujen arvioitiin tuottavan tänä vuonna 40 mrd. ruplaa (0,5 mrd. euroa) lisärahoitusta tienrakennukseen ja rahoitukselle löydettiin jo mahdollisia kohteitakin.

Tiemaksu herätti kuitenkin voimakasta vastustusta kuljetusalalla ja se johti kuorma-autoilijoiden mielenosoituksiin. Nyt maksu on päätetty jäädyttää toistaiseksi nykytasolleen ja kuljetusyrittäjille on luvattu tiemaksuista myös verovähennyksiä. Muutosten jälkeen tiemaksutulot näyttävät jäävän ainakin tänä vuonna laihoiksi, sillä tiemaksujen organisoinnista vastaava yritys veloittaa järjestelmän ylläpidosta vuosittain 10 mrd. ruplaa. Ensimmäisen neljän kuukauden aikana tiemaksuja on kerätty vajaan 5 mrd. ruplan arvosta. 

Tiemaksujupakka on yksi esimerkki siitä, kuinka vaikeaa hallinnon on etenkin nykyisessä heikossa taloustilanteessa ja vaalien lähestyessä toteuttaa pienempiäkään epäsuosittuja uudistuksia. Ainakin toistaiseksi mielenosoituksia ovat kuitenkin saaneet aikaan vain tiemaksujen tyyppiset yksittäiset toimet, ja kyselytutkimusten valossa laajempia mielenilmauksia tuskin on näköpiirissä heikosta taloustilanteesta huolimatta. Itsenäisen tutkimuskeskus Levadan tällä viikolla julkaiseman kyselyn mukaan vain neljännes venäläisistä pitää mahdollisena taloustilanteeseen liittyviä mielenosoituksia. Esimerkiksi vuoden 2009 kesällä vastaava osuus oli 40 %, mutta mielenilmauksia ei juuri nähty.

Venäläisten kuljetusyritysten kansainväliset kauttakulkuyhteydet Ukrainassa ja Puolassa kuitenkin toimivat jälleen. Venäjän liikenneministeriön mukaan kauttakulkuliikenne Ukrainassa palautui normaaliksi helmikuun lopulla. Puola ja Venäjä taas ovat sopineet toistaiseksi väliaikaisista kuljetuslupakiintiöistä, jotka ovat voimassa huhtikuun puoliväliin.


Näytä viikkokatsaus 2016/10 Näytä viikkokatsaus 2016/12