BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2023/48

YK:n 28. ilmastokokous käynnistyi tänään torstaina 30.11. Dubaissa Arabiemiraateissa. Lähes kaksi viikkoa kestävään tapahtumaan odotetaan kymmeniä tuhansia vieraita lähes kaikista maailman maista. Keskusteluja käydään mm. siitä, miten Pariisissa 2015 sovittuihin ilmastotavoitteisiin pääsyssä on edetty, sekä vihreään siirtymään tarvittavista lisäinvestoinneista ja fossiilisista polttoaineista luopumisen nopeuttamisesta. Viime vuoden kokouksessa päätettiin perustaa rahasto ilmastonmuutoksesta kärsivien köyhien maiden avustamiseksi ja rahastoon liittyvät yksityiskohdat kuten rahoitus on määrä päättää tämän vuoden kokouksessa. Dubain keskusteluista odotetaan vaikeita. On kuitenkin merkittävää, että suurimmat päästäjät Kiina ja Yhdysvallat sopivat pari viikkoa sitten kahdenvälisten korkean tason ilmastokeskustelujen jatkamisesta.

Kiina ylivoimaisesti maailman suurimpana kasvihuonekaasujen päästäjänä on avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vaikka Kiina on edelleen rakentanut lisää hiilivoimaloita ja kattaa vuosittain noin puolet maailman hiilen kulutuksesta, se on viime vuosina lisännyt entisestään panostustaan vihreisiin energiamuotoihin. Noin 40 % maailman tuulivoima- ja aurinkovoimakapasiteetista on Kiinassa. Lisäksi maa on kasvattanut ydinvoimantuotantoa merkittävästi ja se on nykyisin jo Yhdysvaltojen jälkeen maailman toiseksi suurin ydinvoiman tuottaja. Kiinassa on panostettu liikenteen sähköistämiseen ja yli puolet maailman sähköautoista on Kiinan liikenteessä. Voimakkaat panostukset vihreään teknologiaan ja sen tuotantoon ovat tarkoittaneet sitä, että maa on tärkeässä roolissa koko maailman vihreän siirtymän kannalta.

Kiinan johdon asettama tavoite on saada CO2 päästöt laskuun vuoteen 2030 mennessä ja olla hiilineutraali vuoteen 2060 mennessä. Viime vuonna Kiinan päästöt hieman supistuivat, kun talouskasvu oli vaisua koronatartuntojen ja -rajoitusten vuoksi. Kuluvana vuonna päästöt ovat jälleen kasvaneet talouden toipuessa. Viime viikolla kaksi tutkimuslaitosta Centre for Research on Energy and Clean Air (CREA) ja Heinrich Böll Foundation julkaisivat yhteisen laajan selvityksen Kiinan päästöistä ja niiden näkymistä. Selvityksen mukaan Kiinan saattaa olla mahdollista taittaa päästöt laskuun jo lähivuosina, jos voimakkaat investoinnit vihreään energiaan jatkuvat. Myös rakennussektorin jyrkkä supistuminen auttaa päästöjen vähentämisessä. Toisaalta uusia hiilivoimaloita ollaan edelleen rakentamassa runsaasti, eikä Kiina ole pystynyt vähentämään talouden energiaintensiteettiä (energian kulutus per BKT) tavoitteidensa mukaisesti, mitkä vaikeuttavat päästötavoitteisiin pääsyä.

 

Kiinan CO2 päästöt ovat ylivoimaisesti maailman suurimmat

202348_ki2.png
Lähteet: BP statistical review of world energy ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2023/47 Näytä viikkokatsaus 2023/49