BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/40

Vuonna 2019 Yhdysvallat kielsi mikropiirejä valmistavia yrityksiään toimittamasta komponentteja tai teknologiaa Huaweille tai sen tytäryhtiöille kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Elokuussa 2020 voimaan tulleet rajoitukset laajensivat kiellon koskemaan kaikkia yhdysvaltalaisia ohjelmistoja, käyttöjärjestelmiä ja teknologiaa, joiden avulla ulkomaiset elektroniikkayritykset missä päin maailmaa tahansa tekevät tuotteita jotka lopulta päätyvät Huaweille tai sen tytäryhtiöille. Esimerkiksi korealaiset Samsung ja LG päättivät syyskuussa lopettaa näyttöjen toimitukset Huaweille. Lehtitietojen mukaan syyskuun lopulla Yhdysvallat oli lisäämässä kieltolistalleen (entity list) myös kiinalaisen mikrosiruvalmistajan SMIC:n. Yhdysvaltojen kauppaministeriö ei ole vielä virallisesti vahvistanut asiaa.

Käytännössä rajoitukset tarkoittavat sitä, ettei yhdysvaltalaista teknologiaa saa myydä kieltolistalla oleville yrityksille ilman erillistä lupaa. Yritykset voivat siis anoa vapautuksia vientikiellosta, ja näitä on myös myönnetty. Vapautuksista päätetään kuitenkin aina tapauskohtaisesti, mikä aiheuttaa epäselvyyttä päätösperusteista. Tutkimuslaitos Peterson Institute (PIIE) on arvioinut, että rajoitusten myötä yhdysvaltalaisten elektroniikkakomponenttien kysyntä maailmalla saattaa oleellisesti pienentyä. Myös kieltolistan ulkopuoliset kiinalaisyritykset sekä näiden kanssa kauppaa käyvät ulkomaiset toimijat saattavat siirtää alihankintaketjunsa pois Yhdysvalloista toimitusten jatkuvuuden turvaamiseksi.

Osana kiinalaisen teknologian vastaisia rajoitustoimia Yhdysvaltain hallinto on pyrkinyt kieltämään sosiaalisen median sovellusten TikTokin ja WeChatin toiminnan Yhdysvalloissa. TikTokin osalta on päädytty monimutkaiseen yritysjärjestelyyn yhdysvaltalaisten ohjelmistojätti Oraclen ja vähittäiskauppa Walmartin kanssa, jonka toteutuminen ei kuitenkaan ole vielä täysin varmaa. Kalifornialainen oikeus on puolestaan keskeyttänyt toimeenpanon WeChatin kieltämiseksi, eikä kauppaministeriön julkaisemia määräyksiä sovelluksen poistamiseksi sovelluskaupoista ole vielä toteutettu. Kiina on vastannut uusiin rajoitustoimiin ilmoittamalla syyskuussa perustavansa oman epäluotettavien yritysten listan, jolle joutuvat yritykset suljettaisiin pois Kiinan markkinoilta. Spekulaatioita listalle mahdollisesti joutuvista yrityksistä on runsaasti, mutta toistaiseksi ainuttakaan nimeä ei ole julkaistu.

Tähän mennessä yhdysvaltalaiset elektroniikkakomponentit ovat olleet ainoa erä, joiden kauppa Kiinaan on osapuolten välisessä ensimmäisen vaiheen kauppasopimuksessa tavoiteltujen tasojen mukainen. Kiinan koko tuonti Yhdysvalloista laahaa kuitenkin vielä kaukana perässä helmikuussa voimaan tulleen ensimmäisen vaiheen kauppasopimuksen tavoitteista. Vuoden 2020 Kiinan tuonnin arvo Yhdysvalloista oli elokuun loppuun mennessä yhteensä 56 miljardia dollaria. Kiina sitoutui kauppasopimuksessa kasvattamaan tuontiaan Yhdysvalloista 64 miljardilla dollarilla verrattuna vuoden 2017 kauppavirtoihin, mikä tekee vuoden 2020 tavoitteeksi 173 miljardia dollaria. Tavoitteesta tullaan jäämään reippaasti jälkeen. PIIE:n ylläpitämän seurantasivuston mukaan Kiina on jäänyt eniten jälkeen energian tuonnin osalta – tuontia oli elokuuhun mennessä 3,5 miljardin dollarin arvosta koko vuoden tavoitteen ollessa 25 miljardia. Maataloustuotteita oli tuotu elokuun loppuun mennessä 11 miljardilla, kun tavoite koko vuodelle on lähes 37 miljardia dollaria.

Kiinan tuonti Yhdysvalloista oli tammi-elokuussa kaukana ensimmäisen vaiheen kauppasopimuksessa sovitusta tavoitetasosta

202040_k2.png

Lähteet: PIIE ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2020/39 Näytä viikkokatsaus 2020/41