Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2019/31

Shanghaissa tällä viikolla kokoontuneiden Kiinan ja Yhdysvaltojen pääneuvottelijoiden puolen päivän pituiseksi jääneistä varsinaisista neuvotteluista on annettu vain vähän tietoja. Keskustelut näyttävät keskittyneen lähinnä Kiinan amerikkalaisten maataloustuotteiden lisäostoihin ja niiden toteutumisen edellyttämiin Yhdysvaltojen myönnytyksiin. Osapuolten mukaan neuvotteluja jatketaan syyskuussa Yhdysvalloissa.

Yllä mainitut teemat olivat keskeisesti esillä kesäkuun lopussa Osakan G20-kokouksen yhteydessä järjestetyssä Kiinan ja Yhdysvaltojen presidenttien tapaamisessa. Tällöin presidentti Trump lupasi myös pidättyä uusista kiinalastuotteisiin kohdistuvista tullikorotuksista neuvottelujen ajaksi. Vaikka osapuolet ovat toukokuun tullikorotusten ja neuvottelujen katkeamisen jälkeen palanneet neuvottelupöytään, on asetelma vaikea. Tätä osoittaa se, miten kapea-alaisiin kysymyksiin keskustelut ovat nyt ajautuneet, vaikka Yhdysvaltojen mukaan tapaamisessa puhuttiin myös teknologian pakkosiirroista, tekijänoikeuksista ja teknisistä kaupan esteistä.

Trumpin ja Kiinan hallinnon julkinen toistensa kärjekäs syyttely kesken tämän viikon neuvotteluja ei lisää uskoa pikaiseen neuvottelutulokseen. Neuvotteluihin liittyvää epävarmuutta lisäävät Yhdysvaltojen lähestyvät presidentinvaalit. Trump on nostanut asian esille twiiteissään, ja vaalien vaikutuksesta neuvottelutaktiikkaan sekä neuvottelujen aikatauluun on spekuloitu jo laajasti.