BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2017/30

Keskusjohdon toimet pääoman ulosvirtauksen suitsimiseksi ovat tuottaneet tulosta vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla. Viime joulukuusta lähtien ulkomaille suuntautuvat suorat sijoitukset (ODI) ovat olleet viranomaisten erityistarkkailussa. Viranomaiset kertoivat viime viikolla jatkavansa vastaisuudessakin tehovalvontaa. Erityisesti kiinteistö-, hotelli, elokuva- ja urheiluinvestoinnit ovat olleet suurennuslasin alla. Kiinan kauppaministeriön mukaan suorat sijoitukset (pl. rahoitussektori) Kiinasta ulkomaille olivat vuoden alkupuoliskolla noin 48 miljardia dollaria, mikä on 46 % vuoden 2016 alkupuoliskoa vähemmän.

Myös suorat investoinnit Kiinaan (FDI) ovat kääntyneet laskuun. Ne olivat 66 miljardia dollaria vuoden alkupuoliskolla, mikä on 5 % vähemmän kuin vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla. Juaneissa mitattuna investointien arvo kuitenkin pysyi viimevuotisella tasollaan, koska juan on heikentynyt selvästi suhteessa dollariin. Hongkongin osuus investointien arvosta (ml. veroparatiisien kautta kierrätetyt investoinnit) jatkoi kasvuaan nousten 74 prosenttiin. EU:n osuus oli 8 %.

Ulkomaiset investoinnit Kiinaan ja Kiinan investoinnit ulkomaille

Lähde: Kiinan kauppaministeriö.


Näytä viikkokatsaus 2017/29 Näytä viikkokatsaus 2017/31