BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2017/28

Taseen koolla mitaten Venäjän 30. suurin pankki, Jugra, määrättiin väliaikaisesti Talletustakuuviraston valvontaan ja sen maksut jäädytettiin kolmeksi kuukaudeksi. Määräajan puitteissa viraston tulee päättää, ohjataanko pankki saneeraukseen vai konkurssiin. Jugra-pankki on viime vuodet kasvanut hyvin nopeasti keräämällä aggressiivisesti yleisötalletuksia ja kanavoimalla ne yrityslainoihin. Pankin pääomistaja on Sveitsiin rekisteröity yhtiö, jonka omistajat ovat venäläisiä liikemiehiä.

Duuma hyväksyi toukokuussa lain, jonka mukaan ongelmiin ajautuneiden pankkien tervehdyttäminen ja uudelleenjärjestely siirtyvät Talletustakuuvirastolta keskuspankille. Keskuspankin varoista on perustettu erillinen rahasto, jonka varoilla saneeraustoimet rahoitetaan. Uusi järjestelmä otetaan käyttöön aikaisintaan heinäkuun lopussa, ja Jugra-pankista voikin tulla sen ensimmäinen asiakas.

Talletustakuuviraston hallinnoimissa saneerausohjelmissa oli alkuvuonna 25 pankkia. Näiden lisäksi virasto vastaa myös toimiluvan menettäneiden pankkien alasajosta. Konkurssiprosessissa olevien pankkien määrä kasvoi sekä vuonna 2015 että vuonna 2016 liki 30 % ja oli 295 viime vuoden lopussa. Virastolla on ollut kasvavia vaikeuksia hoitaa prosesseja sujuvasti, ja konkurssimenettelyihin kuluva aika sekä prosessin kustannukset ovat nousseet huomattavasti.

Nimensä mukaisesti Talletustakuuviraston ensisijainen tehtävä on taata yksityisasiakkaiden talletukset 1,4 miljoonaan ruplaan saakka pankin menettäessä toimilupansa. Vakuutustapausten määrä onkin kasvanut liki samaa tahtia pankkilisenssien poisvedon kanssa. Viime vuonna toimiluvan menetti myös muutama keskisuuri talletuspankki, ja virastolle tuli 11 vakuutustapausta, joissa maksut nousivat yli 10 mrd. ruplan. Kaikkiaan vuonna 2016 talletustakuurahaston varoista maksettiin vakuutusmaksuja 564 mrd. ruplan (7,6 mrd. euroa) edestä. Rahaston omat varat eivät ole riittäneet maksujen kattamiseen, mistä syystä virasto on saanut keskuspankilta edullista lainaa vastuidensa kattamiseen.


Näytä viikkokatsaus 2017/27 Näytä viikkokatsaus 2017/29